Guolasjärvi, Norja – Halti (1324m)

Tämä on opettavaisin retki, mitä olen koskaan tehnyt. Sitä toisinaan unohtaa, että luonnolle jää aina kakkoseksi, jos se niin päättää. Retkeilyssä luonnossa, niin kuin missä tahansa asiassa elämässä, on aina riskinsä ja vaaranpaikat. Niitä voidaan kuitenkin minimoida:

• kokemuksella,
• taidolla,
• järjellä,
• varustuksella,
• ennaltaehkäisyllä,
• varautumulla todnäk. ongelmatilanteisiin,
• miettimällä kahdesti ja
• oppimalla kääntymään takaisin.

Oli syyskuu. Lähdimme ajelemaan Kilpisjärveä kohti. Meillä on yleensä tapana, ettei välttämättä ole mitään virallista sovittua retkeä, vaan mennään fiiliksen mukaan. Jotakin alustavia ideoita on saatettu heittää ilmoille, mutta muutoksille ollaan avoimia sään ja oma/toisen olotila huomioiden. Kaikki mahdolliset tavarat pakataan kuitenkin autoon mukaan, koskaan ei tiedä mistä itsensä löytää. 

Kilpisjärvellä laitoimme auringonlaskun aikaan sup-laudat vesille ja nautittiin heleästä ruskasta. Märkäpuvut päällä, kylmä ei ollut kuin pukeutuessa. Pienen lautailu tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Norjaa. Päädyimme yöpymään auton takakontissa jossakin p-paikalla Norjan puolella lähellä Suomen rajaa. 

Aamulla trangia porisemaan ja suunnittelemaan päivän kulkua. Sään ja molempien fiiliksien puolesta päädyimme lähtemään päiväretkelle Haltin valloitukseen Norjan puolelta. 

Olisimme saaneet startata ehkä ihan hiukkasen aikaisemmin, mutta meidät tuntien lähtö on yleensä melko hidasta. Piti nimittäin huoltoasemalla käydä vielä hakemassa eväitä ja siistiytyä. 

Posotimme täyttä häkää Guolasjärven parkkipaikalle. Tie oli melkoisen mutkikas, huonokuntoinen ja isoja mäkiä. Perille päästiin kyllä. Kentät puhelimista katosivat jo hyviä aikoja ennen virallista p-paikkaa. Sijaintimme ja aikarajan reissulle olimme ilmoittaneet läheisille. Tuuli oli melkoisen kylmä ja sai olla ihan villapaita sekä pipo.

Reittiä ei ole virallisesti merkattu, löysimme kuitenkin kivikasoja, mitkä internetin mukaan johdattavat ainakin lähelle Haltia. Aluksi oli selkeää polkua ja loivaa ylös kapuamista.

Pian kuitenkin reitti muuttui isoiksi kivenlohkareiksi ja jyrkäksi nousuksi.

Jyrkän nousun jälkeen oli pitkään loivaa laskua ja tasaista, mutta kivikossa mentiin. Maisema oli melkoisen karua. Oli vaikea erottaa välimatkoja. Välillä tuntui, ettei liikkunut mihinkään, vaikka oli pitkäänkin kävellyt. Samaa maisemaa näkyi joka puolella silmän kantamattomiin. Omalla tavallaan se karuus ja loputtomuus oli kaunistakin. Ei merkkejä ihmisten tuhoista, vain luonto juuri sellaisena kuin se on.

Päädyimme jonkinlaisen raja-aidan luokse?  Tässä vaiheessa olimme kadottaneet kivikasat. Vesi ja eväät olivat lähes loppuneet. GPS:ssä näytti, että Halti oli aidan toisella puolella oleva kukkula. Kiipesimme sen päälle taas isoja kiviä pitkin. Sieltä ei postilaatikkoa löytynyt. Nyt GPS näytti, että Halti olisi viereinen kukkula. Väsy alkoi hieman painamaan, mutta ei huvittaisi lähteä kotiin tyhjin käsin. Päätimme yrittää vielä toista kukkulaa.

Taas kivuttiin isoja lohkareita pitkin huipulle. Sieltä löysimme postilaatikon ja Norjan puolen Haltin (1324m). Muutamat fiilistelyt siinä ja paluumatka pystyi alkamaan kohti parkkipaikkaa.

Ruoka oli loppunut. Ilma alkoi yllättäen huonontua. Tuuli ei ollut kova, mutta vettä satoi jonkin verran. Isot kivet olivat todella liukkaita, mikä hidasti tahtia.

Mietimme muutamaan otteeseen pitäisiko palata samaa reittiä takaisin vai kokeilla seurata jokea. Liukkaat isot kivilohkareet eivät houkutelleet ja lähdimme seuraamaan jokea. Tiesimme, että se laskeutuu Guolasjärveen ja sen viertä voi kävellä autolle. Emme kuitenkaan olleet tutkineet millaista maastoa tämän joen ympärillä on tai älynneet, että se kiemurtelee jonkun verran kauemmas parkkipaikasta.

Matka tuntui kestävän ikuisesti ja samat maisemat näkyi ympärillä. Liikuimmeko ollenkaan eteenpäin? Päädyimme joen viereen, mikä laskeutui kahden kallion väliin isojen kivien päälle. Oli mahdotonta nähdä kuinka pitkälle joki laskeutui tai olisiko kalliossa mitään kohtaa, mistä pääsisimme nousemaan vielä ylös. Otimme riskin, takas ei ollut fiksu kääntyä liukkaiden kivien vuoksi.

Onneksemme hieman ennen joen laskeutumista Guolasjärveen, kallioseinämä hieman laskeutui, mistä pääsimme nousemaan ja kävelemään kohti autoa Guolasjärveä myötäillen. Maisemat olivat mahtavat. Maasto kuitenkin hieman kumpuista. Aurinko alkoi laskemaan, jalat oli makaronia, aikaraja lähestyi ja nälkä. 

Pääsimme ajoissa ja ehjinä autolle, juuri kun aurinko laski.

Ongelmaksi koituivat:

• märkä sää,
• jos ei ole virallisesti merkattu reitti, suunnista kartalla
• tietämättömyys maaston muodoista
• huoli aikarajan täyttymisestä ja
• liian vähän eväitä.

Mitä opimme?

• Älä sooloile, mene samaa reittiä takaisin mistä tulitkin, jos et ole aivan varma.
• Ota kartta, missä näkyy myös maaston muodot.
• Ota aina liikaa eväitä mukaan.
• Mitä pakata mukaan, jos joutuukin leiriytyä hätätapauksessa maastoon?

 

Tällainen minun ”Ei huolta huomisesta” – ajattelumalli saattaa tuottaa toisinaan ongelmia. Onneksi näistä opitaan. Sitä tulee niin paljon vietettyä aikaa luonnossa ettei ihme, jos joskus jokin reissu näyttäytyy haasteellisena.

Loppu arvosanaksi todella opettavainen retki. Yleensä kaikki on sujunut turhankin mutkitta. Maasto oli vaikea.

-Sonja