Rinkan pakkaaminen vaellukselle (armeijassa ja kokemuksen kautta)

Kaikkihan alkaa omasta kokemuksesta. Jos et ole koskaan yöpynyt teltassa, aloita harjoittelu lähiympäristöstä, mistä tarvittaessa pääset helposti sisälle. Harjoittele kaikkien varusteiden kanssa toimimista ulkona sekä teltan kasaamista. Etenkin talvella kaikki on haasteellisempaa pimeyden, kylmän ja lumen vuoksi. Jos joutuu hätämajoituksen tekemään kovassa talvimyrskyssä, eikä ole koskaan kasannut telttaa, saattaa tulla isoja ongelmia. Kun kaikki sujuu ongelmitta takapihalla kesällä, voi siirtyä maastoon. Kun tämä sujuu hyvin, voi miettiä talviyöpymistä takapihalla ja sitten lähimaastossa jne. 

Jos lähtee pidemmälle vaellukselle tai retkelle on aina hyvä käydä läpi jo etukäteen suunniteltu tarvikelista. Tämän opin oikeastaan jo ennen armeijaa, kun kävin paljon festivaaleilla, mitkä saattoivat kestää neljä päivää. Nukuimme leirintä-alueella, joten sinnehän tarvitsi paljon samoja juttuja, kuin mihin tahansa telttaretkellekkin. Pidinkin itseasiassa blogia aikaisemmin festivaaleista ja mitä pakata niille mukaan. 

Armeijan kävin korona-aikana. Olimme aina 2 viikkoa putkeen teltoissa metsässä, eikä sieltä päässyt hakemaan uupuneita tavaroita tai vaihtamaan vaatteita. Eli lähtö pakkaaminen aina sen mukaan, että varmasti pärjäsi.

Muutaman kerran kun on unohtanut pakata mukaan jotakin oleellista, muistaa jatkossa käyttää pakkauslistaa. 

Vuodenaika sekä maasto toki määrittelee paljon minkälaista varustetta sitä tarvitsee mukaan. Minulla on kyllä mukana kesäisinkin kevyt toppatakki, pipo ja villasukat jos on yöllä kylmä.

Aina on hyvä suosia luonnonmukaisia tuotteita. Varsinkin kaikki mitä meistä jää luontoon, kuten pesuaineet on hyvä valita mahdollisimman ekologisesti.


Rinkan pakkausvinkit:

Rinkan sisään laitan aina ensin jätesäkin ja sen sisään pakkaan tavarat. Jos rinkka pääsisi jostakin syystä kastumaan, ainakin tavarat ja vaatteet pysyvät kuivina. Pakkaan itseasiassa jätesäkin sisään alimmaiseksi yhden jätesäkin lisää, koska rinkka ei välttämättä mahdu telttaan, vaan pitää jättää ulos/eteiseen, pakkaan tällöin koko rinkan jätesäkin sisään, niin se ei kastu, jos sataa.

Rinkan sisälle voi myös laittaa kestopusseissa esim. alusvaatteet omaansa jne. Tavarat löytyvät helpommin, kun kaikki eivät ole vain ängetty rinkkaan. Lisäksi, jos jokin vaate kastuu tai menee likaiseksi, sen voi laittaa omaan pussiinsa, eikä sotke/kastele muita tavaroita  ja vaatteita rinkassa pyöriessään. Myös joskus jokin ruoka ynm. räjähtää rinkkaan ja kaikki sisällä oleva on pilalla. 

Yleiset retkeily-tarvikkeet vaellukselle:

Minulla on kotona erikseen yksi kestokassi, missä säilytän oleelliset tarvikkeet retkille kuten:

  • trangia,
  • ruokailuvälineet
  • puukko
  • kenttälapio (talvelle oleellinen)
  • vesipullot
  • sinoli ynm. kaasu mitä sitten käyttääkään 
  • tulentekovälineet (useita ja kuivapussissa)
  • sytykkettä/muutama kiehinen mukaan (voi jättää tupaan ilahduttamaan seuraavaa)
  • kompassi & kartat
  • powerbank
  • kynä ja paperi
  • ensiapu (tätä olen avannut lisää myöhemmin)
  • termospullo (talvella hyvä myös vettä varten, jotta ei pääsy jäätymään)
  • kynttilät (ainakin talvi,syksy)
  • narua, pyykkipoikia, lanka/neula, hakanneuloja
  • paperi ja kosteuspyyhkeet (ei saa jättää luontoon)
  • muutama roskapussi (roskille)
  • retkikahvisuodatin (Stanley, ihan mun lemppari) tai pikakahvin puruja
  • tasku/otsalamppuja useita sekä vara-akut/patterit
  • Häkä-ja palovaroitin sekä varaparistot

Lähes kaikki olen myös laittanut minicrip-pusseihin tai kestopusseihin, etteivät pääse kostumaan. Kerran kun tulentekovälineet on päässyt kastumaan, muistaa jatkossa pakata ne suojapussiin.

Ensiapulaukku: Valitettavasti muokkaantuu usein omien kokemusten ja sattuvien tapaturmien myötä. Mielestäni sieltä on hyvä ainakin löytyä:

  • kipulääkkeitä, allergialääke
  • kiristysside (ehkä useampikin)
  • Bepanthen-voide
  • Vaseliini
  • rakkolaastareita
  • talkki
  • laastareita
  • ginesteippi
  • avaruuslakana
  • desiliinoja
  • neste/sokeri poreita ynm. siripiri
  • sideharsorullia
  • sakset
  • lampaanvilla
  • jääpalapussi 
  • lämmittimet
  • pinsetit
  • aurinkolasit

Ensiapulaukkuakin voi muokata vuodenaikaan sopivaksi. Kesällä ainakin aurinkorasva/kyypakkaus/histec. Talvella/kylmällä kelillä lämpöpusseja, paksu avaruuslakana ja paleltumia ehkäisevää suojateippiä kasvoille.

Talkkia/vaseliinia/teippiä voi laittaa myös ennaltaehkäisevästi paikkoihin, mihin tulee painetta tai aiemmin hiertymiä.Varpaiden väliin voi laittaa lampaanvillaa, mikä ehkäisee kengästä aiheutuvia hiertymiä/hautomista varpaisiin.

Hygienia:

Selviää yleensä yllättävän vähällä, jos pärjää hetken ilman normaaleja rutiineja, kuten kasvojen kuorintaa, hiusten hoitoainetta jne.

  • Ekologinen palasaippua,
  • pyyhe (hyvä olla retkipyyhe, normaali vie hirveästi tilaa ja kestää kuivua, jos kuivuu lainkaan),
  • dödö,
  • hammasharja/tahna,
  • kuivashampoo,
  • hiusharja,
  • kosteuspyyhkeet (mieti kuitenkin näiden ekologisuus ja hävittäminen luontoon vai kantaako mukana?)
  • ponnareita

Vaatetus:

En tee tästä sen suurempaa listaa, pari vinkkiä vain. Jokainen itse päättää kuinka monta kertaa vaihtaa pikkarit tai paidan. :D Perussääntö kuitenkin valita vaatteita vuodenajan mukaan sekä tarkistaa sää ennen lähtöä. 

Kylmällä ilmalla kerrospukeutuminen. Suosi etenkin merinovillaa, se siirtää kosteutta iholta pois ja säätelee lämpöä. Merinovilla ei myöskään kovin herkästi haise hieltä. Liikaa ei saa myöskään pukea, koska hiki aiheuttaa kylmää. Usein talvella alle -15 riittää merinovilla tai airbase kerrasto, fleece ja hyvä tuulta pitävä mutta hengittävä talvitakki. Housuina merinovilla kerrasto ja jonkinlaiset kuorihousut. Talvella lämpimät taukovaatteet ovat vielä erikseen.

Kahdet sukat päällekkäin siirtää hankauksen sukkaan, eikä ihoon ja näin ollen ehkäisee rakon syntymistä. Alimmaiseksi alussukat ja päälle kosteutta sitovat sukat. Aina tauolla sukkien tai hikisten  vaatteiden vaihto  kuivaan. Sukkien materiaali on hyvä tarkistaa.

Kenkien sisäänajo ennen reissua. Uudet kengät saattavat hiertää tai eivät sovellu ollenkaan omaan jalkaan. Tämä on kurja huomata vaelluksen aikana. Hyvä on pakata muutamat kengät, jos vain mahdollista. Släbärit ynm. helpot kengät ovat myös ihan mukava lisä esim. vaelluksen jälkeen telttaa kasatessa tai jos yöllä pitää lähteä vessaan, on ne helppo laittaa jalkaan. Hieman liian isot kengät, jotta villasukka mahtuu hyvin ja kenkään jää tilaa ilmalle. Liian ahtaassa kengässä varpaat kylmettyy.

Hyvät sadevaatteet. Pelkkä takki ei kovalla myrskyllä auta, suosittelen housuja lisäksi.

Päähine kesälläkin. Mikään ei ole kamalampaa, kuin auringonpistos kesken retken.

Tuubihuivi, kypärämyssy ja käsineet (saderukkaset, softsell käsineet, kintaat) etenkin talvella.

Majoittumminen/makuupussi/makuualusta/teltta vinkit:

Teltta:

  • Itse teltta kannattaa valita vuodenajan, kosteuseristyksen ja koon mukaan. Myös teltan paino kannattaa vilkaista ja arvostelut.
  • Harjoittele teltan kasaamista kotona, ennen vaellukselle lähtöä. Tällä tavalla vältyt harmailta hiuksilta.
  • Teltan alle olen tykännyt joskus kantaa mukana pressua. Jos sataa, maan alta ei pääse kosteus tulemaan telttaan.


Makuupussi:

  • Valitaan karkeasti oman pituuden, täytteen ja vuodenajan mukaan.
  • Naiselle comfort-arvo = naiselle tarkoitettu arvo, missä nukut hyvin yösi.
  • Miehelle limit-arvo = miehelle tarkoitettu arvo, missä nukut hyvin yösi.
  • Extreme-arvo = Alin mahdollinen aste, ilman hypotermiaa.
  • Talvella voi laittaa kaksi makuupussia päällekkäin tai hankkia alusmakuupussin, jos ei ole talvelle tarkoitettua makuupussia. Hyvä kuitenkin testata ennakkoon onko toimiva yhdistelmä.
  • Kannattaa hankkia makuupussin sisään alusmakuupussi, niin ei tarvitse usein pestä makuupussia ja pidentää käyttöikää.
  • Makuupussin päälle voi hankkia sadesuojan, tämä eristää lämpöä ja estää kosteuden, mitä teltassa usein riittää. Myös rinkkaan pakattaessa kannattaa varmistaa, että makuupussi on sateensuojassa. Märkä makuupussi nukkumaan mennessä, hyi hele, reissu pilalla.
  • Tuuleta aina makuupussi käytön jälkeen.

Makuualusta:

  •  Voi olla talvella kaksi päällekkäin tai hankkia talveksi tarkoitetun makuualustan. 
  • Makuualustoissa on R arvot, mitkä kertovat kylmän eristyksestä. 
  • Suosin itsetäyttyvää makuualustaa, menee hyvin pieneen tilaan.
  • Talvisin myös makuualustan alle kannattaa hankkia solumuovia, jos R arvo on matala.

Ruoka ja juoma:

Joka päivälle on hyvä suunnitella tarkkaan, kuinka monta ateriaa ja mitä aikoo syödä. Sen mukaan tekee niistä omat pussit esim. päivä1, päivä2 jne. 

Jos haluaa päästä helpommalla, kannattaa valita ruoka, minkä voi tehdä ruokatermarissa. Suosi myös omatekemiä aterioita, koska valmisruuissa on paljon suolaa ja aiheuttaa jatkuvaa janoa. Jos osaa ja pystyy kuivata ruokia, on tämä fiksu vaihtoehto. Talvisin on hyvä muistaa, että kaikki jäätyy.

Itse suosin helppoja hiilaripitoisia aterioita kovan kulutuksen vuoksi:

  • pastoja/nuudeleita
  • välipalakeksejä,
  • proteiinipatukat,
  • hedelmiä (kuivattuja)
  • suklaa (kesäisin sulaa ja talvisin jäätyy)
  • valmispuuroja,
  • pähkinöitä,
  • vitamiini poretbl,
  • kuivatut marjat,

Haluan tietysti kaiken menevän pieneen tilaan eli laitan taas lähes kaiken minicrip-pusseihin mm. kahvinpurut, tee jne.
Saatan yhdelle päivälle ottaa jotakin erikoisempaa mukaan esim.  grillattavaa, leivos/karkkia/sipsiä tai tuoreet ainekset keittoon.

Juomana suosin ihan vaan vettä, unohtamatta aamukahvia. Veteen voi ostaa nesteytys/energia ynm. poretabletteja korjaamaan energia- ja nestavajetta. Sokeripitoinen mehukaan ei ole pahasta. Tärkeää pitää suola-ja sokeritasapaino kunnossa.

Muuta sälää:

  • Vedenkestävä suojapussi puhelimelle
  • Talvella puhelimelle on ostettavissa lämpökuoria, melkoisen hintavia. Toki voi näppäränä itse tehdä sellaisen.
  • GPS-laite ja sen käytön osaaminen ennen reissua
  • Laturi
  • Pesuvälineet ja aineet trangialle ynm.
  • Hyttysmyrkyt/verkot
  • Peili

Hyvinvointi Oma elämä Matkat Suosittelen