Making of Onlyfans

Meidä kuvaukset aloitetaan sillä, että E istuu pari tuntia kahvikuppinsa kanssa ja pohtii syntyjä syviä. Kirjoittaa ainakin kymmenkunta ideaa ylös joista yhden muistaa toteuttaa ja loput vetää lonkalta.Sonjan tehtävänä on sitten kaivella vaatekaapit läpi ja löytää jotain mielenkiintoista päälle pantavaa. Yleensä täpötäydet kaapit tai laatikot eivät tarjoile mitään näistä, mutta onneksi meillä on ostoskeskukset tätä tarkoitusta varten.

Suuntaamme kuvauspaikalle milloin minnekkin. Sää ja valo vaikuttavat tähän paljon, sekä tietysti se millaista materiaalia haluan saada aikaiseksi. En ole käynyt valokuvaukseen kouluja tai kursseja, vaan opettettelen ihan itsenäisesti. Tietotaitoa on silti paljon. Olen saanut kunnian kulkea ihmisten rinnalla, joilla taito on ollut jo hyvin hallussa. Ammenan oppeja näiltä mestareilta. Mulla on aina vahva näkemys siitä miltä se kuva näyttää lopussa ja tiedän mitä haen. Sonja yrittää taitavasti saada aina itsensä vääntynään siihen asentoon mitä huutelen. Tosin kyllä se minäkin itseni likoon laitan.
-E

No koska tuo yksi tuolla vaatimattomasti selittää, että hän harjoittelee vasta niin sanonko mä nyt et oon ammattimalli? No en ole. Olen ihan noviisi vielä, mutta vuosien salilla käynti ja itsensä kuvailu ovat auttaneet aika paljon. Tiedän missä asennossa mun kroppa näyttää hyvälle. Ilmeet on vähän aina hakusessa, jos ei lasketa niitä perus instagramkuva ilmeitä. Onneksi meidän kuvauksissa saa nauraa ja tunnelma tehdään ihan itse. Se kun E yhtäkkiä huikkaa ”kato tänne silleen ku mulla olis maailman suurin penis” niin mun ilme ei välttämättä ollut se kiihkeä katse jota se haki, mutta sitäkin aidompi naurun remakka siitä syntyy.
Yhteistyötä ja idiotismia. Olemme asian ytimessä.
-S

Koska materiaalia pitää olla paljon on kuvauspäivä ihan kokonainen työpäivä. Vähän tosin rennonletkeämpi sellainen. Lopulta saattaa olla, että kamat lyödään kasaan vain siksi, että kaikki maailman hyttys naaraat ovat hyökänneet kimppuun inisemään ja imenään. Miesitikat sentäs vain kaljottelee ja ui..

tyo-ja-raha tyo oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *