Ystävyys

Tämä meidän ystävyytemme alkoi aika pitkälti lauseella ”Hei tota.. Hitto että oot magee! Saanko piirtää sut?”

Tuosta lyhyestä kohtaamisesta syntyi monta uutta moista. Toinen toistaan hauskemmilla kommelluksilla. Arkea sekä juhlaa ja nykyään me olemme ihan päivittäin tekemisissä. Ollaan myös entisiä ja nykyisiä naapureita. Niin paljon tekemisissä, että ei meidän lapsetkaan enää ihmettele, vaikka kävellään omilla avaimilla toisen kotiin. Reissataan yhdessä etsien upeita elämänkokemuksia. Ihmetellään että eikö se sielunkumppani nyt sitten ollutkaan mies ja odotetaan silti niitä omia tyhmeliinejä rinnalle kulkemaan. Kuten näistä matkanvarrella otetuista kuvista voi havaita niin PeterPan-syndrooma on vahvasti läsnä.

Tämä ystävyyden aloitus ei ollut helpoimmasta päästä. Ei sillä, etteikö se olisi sujunut. Sehän sujuu kuin unelma. Mutta silloin meillä oli ympärillä vielä ihmisiä, jotka eivät todellakaan olleet niin hyväntahtoisia. Juoruja ja ilkeitä sanoja. Niillä on helppo sivaltaa, jos joku vaan jaksaisi kuunnella. Me emme enää jaksaneet. On ihan okei mokata, mutta saman virheen toisto on vain typeryyttä.

Kun ystävyyden sääntönä on totuus ja toisen kunnioitus niin ei voi mennä kovin pahasti pieleen. Me kirjoitimme ne säännöt yhdessä. Kirjoitetaan niitä kyllä edelleen, koska joka ikinen päivä sitä oppii uutta toisesta. Ei sitä kaikkea tarvitse aina ymmärtää ja tajuta, mutta yritetään. Välillä me oikeasti kyllä ärsytetään toisemme ihan äärimmilleen, mutta kiukku on tunteena ihan okei. Saa sanoa ”Sä oot ämmä ihan perseestä.” Sitten jutellaan ja fiksataan se mitä osataan ja eteenpäin. Erilaisuus on rikkaus, katsot sitä sitten mistä vinkkelistä tahansa. Vaikka meno meillä on vauhdikasta niin kyllä me pysähdymme myös miettimään.

Sanoja Sonjasta.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minä käytän niistä jokaista. Kun tämän neidin matkassa tallustaa niin saa välillä käsillä avittaa leukaansa takaisin ylös. Päättäväinen, upea, hauska ja ison sydämen omaava nainen. Se jättää ison miehenkin varjoonsa. Enkä puhu nyt koon puolesta vaan sen egosta, joka tilaisuuden tullen peittää, vaikka Helsinki-Vantaan lentokentän. Heh ei vaan. Ei se yllä ihan P5 parkkitasolle. Tuosta naisesta lähtee myös aivan ihme ääniä. Eikä se ihan oikeasti kuuntele puoliakaan mitä mä puhun. Sonja on myös hyvin aamuihminen! Olen oppinut pikkuhiljaa sietämään tätä puolta ja puhtaasti vain siksi, että se on oppinut ymmärtämään mua. Reissuilla herään vedenkeittimen ääneen, joka on laitettu porisemaan ihan vain mua varten. Kahvia. On se joskus kaadettu valmiiksi kuppiinkin. Tosin silloin kupin vieressä seisoo neiti, jonka levottomat jalat napsuttavat lattiaan. Sen tekisi mieli puhua ja mennä jo, mutta tottuneesti jo odottaa, että mun aamurutiineihin kuuluva ”15min turpakii ja kahvia” -hetki on ohi. Tosi ystävä.

-E

Sanoja Ellestä.

Tuo empaattinen yliajattelija, joka meinaa aina laittaa muiden tarpeet omiensa edelle. Onneksi se on alkanut jopa vähähän oppimaan, että välillä on ihan jees olla myös itsekäs. Elle on verbaalisesti lahjakas luonnonlapsi ja taiteilijasielu, joka on opettanut minulle enemmän avoimuutta ja toisen huomioon ottamista kuin kukaan muu vielä tähän ikään. Löytyy siitäkin toki rasittavia puolia. Aamuisin se on kuin kiukutteleva pikkutyttö ja kyllä tuo ämmä osaa sanoillaan sivaltaa, kun sille päälle sattuu. Ei meidänkään ystävyydestä riidoilta vältytä, mutta hetken mykkäkoulun tai sanaharkan jälkeen asiat aina sovitaan ja niihin ei enää palata. Meidän ystävyys on kaikkea muuta kuin tylsää puolikuollutta elämää.

-S

Ja tosiaan kun toiselle pystyy sanomaan mitä vain, niin on aika helppo seisoa kameran edessä tai sen takana. Vaatteilla tai ilman. Se naurun määrä mikä meistä kahdesta lähtee. Noh se kertoo sen, että me tehtiin aivan loistava valinta, kun päätettiin tanssia tämä elämä läpi selkä selkää vasten. Ollaan vähän kuin ne Juha Tapion kaksi vanhaa puuta, jotka kietoivat juuret yhteen. Ainoa ero on, että me emme piilottele maan alla.

Me seisomme päät pystyssä ettei meidän kruunut tipu!