Heppatyttö 92

Tänään pääsin kokeilemaan islanninhevosella ratsastamista. Kukaan ei ole varmasti ikinä erehtynyt luulemaan minua hevostytöksi. Tänne asti matkustettua oli tölttäilu kuitenkin koettava. Akureyrin läheisyydessä on paljon tiloja, jonne on helppo varata ratsastuskierros. Niimpä istuin kymmeneltä autossa matkalla kohti Skjaldarvikin majataloa. Minut tuli hakemaan saksalainen tyttö Emily, joka oli kyseisellä tilalla töissä. Matkalla selvisi, että Emily on myös asunut vuoden Ruotsissa ja sainkin treenata myös ruotsin kielen käyttöä. Perillä seurueeseemme liittyi toinen ohjaaja espanjalainen tyttö sekä kolme amerikkalaista miestä, jotka olivat niin perinpohjaisen jenkkejä, että koko kokemus oli kuin suoraa elokuvasta. Heti hevoset nähtyäni sain kypärän päähäni ja seuravassa hetkessä olinkin jo kiivennyt Brucien selkään. 

 

Ratsastaminen oli yllätävän helppoa ja maisemista ei tarviset erikseen edes kertoa. Kokemus tuntui siltä kuin olisi astunut suoraan Taru Sormusten herrasta kirjan sivuille. En kuitenkaan kutsuisi itseäni luonnolliseksi hevosten seurassa, enkä voi valehdella pitääneeni ratsastuksesta vauhdin kiihtyessä rauhallista tölttää kovemmaksi. Onneksi sain rauhassa unelmoida toisen ohjaajan kanssa, kun ryhmän kolme yhdysvaltalaisvahvistusta testasivat heppojen kiihdytysvoimaa. Kokemus oli kertakaikkiaan positiivinen ja toivon, että pääsen ratsastamaan vielä uudestaan kesän aikana. Paluumatkalla huomasin myös takapuoltani kivistävän ilkeästi, joten heppakierros kävi hyvin päivän salitreenistä.