First days
Ensimmäinen päiväni Fjalladyrdissa alkoi vauhdikkaasti. Pääsin heti aamusta töihin kahvilaan Fjallakaffi, jossa opein käytännön asioita. Nyt meitä on kahvilassa töissä kolme Gueron minua noin viisi vuotta vanhempi reykjavikilainen ja Buien 45-vuotias leipuri, joka auttaa minua kaikissa pulmissa ja on keksinyt minulle monta lempinimeä: my darling Sonjasta Pretty Girliin. Ilman Buienia en olisi ensimmäisistä päivistä varmasti selvinnyt! Paikalle odotettiin nimittäin 50 hengen islantilaisjärjestöä, jonka tarkoitus minulle ei koko illan aikana aivan selvinnyt. Niimpä sain kattaa, tarjoilla ja yrittää myydä juomia islanniksi ja laskea kruunuja koko illan. Pakko myöntää, että pariin otteeseen meinasin purskahtaa itkuun, sillä ensimmäinen kymmenen tunnin ravintolapäivä ei vieraalla kielellä ja uudella valuutalla ole untuvikolle aivan helppo. Lopulta selvisin kuitenkin kunnialla ja tänään olikin huomattavasti leppoisempaa, vaikka paikalle tupsahti yllättäen 30-hengen ranskalaiseurua, jotka ilmoittivat lounastarpeestaan puoli tuntia ennen kuin saapuivat. Onneksi vakuutin ainakin Willin (paikanomistaja) isän (varsin sympaattinen vanha mies, joka ei tosin puhua englantia kahta sanaa enempää) ranskankielen taidollani kuin hoin useanotteeseen ”Merci”. Työpäivän lomassa on silti ehtinyt nauttia yhden, jos toisenkin islantilaisen leivonnaisen. En todellakaan ole mikään pullien ystävä, mutta täällä keskellä erämäätä nämä islantilaiset leivokset ovat maistuneet erikoisen hyviltä. Tosin nuo perinteisemmät uppopaistetut Kleinat ja Astarpungurit saavat minut rehellisesti sanottuna voimaan hiukan pahoin, vaikka suoraan paistettuina ne maistuvat kieltämättä herkullisilta. Sen sijaan eiliseiltä illalta jäänyt raparperipiirakka oli yksi elämäni parhaista kokemuksista raperperin kanssa. Ilokseni olen myös huomannut, että täältä lammasfarmilta saa salaattia.
Jos joku ehti ihmetellä kuvissa näkyviä koiria, niin pohtii varmaan miten olen saanut itseni kuvaan kyseisten otusten kanssa, sillä en todellakaan ole mikään koirien paras ystävä. Tämä kaksi otusta ovat jostain syystä tykästyneet minuun suuresti eivätkä ne alku karkeuden jälkeen niin kauhean pelottavia ole. Tänään lähtiessäni juoksemaan ne päättivät liittyä seuraani koko lenkin ajaksi. Ja kuka nyt kahdesta pienestä henkivartijasta eroon haluaisikaan tässä erämaassa.
Loppuun vielä pieni tutoria Itä-Islannin kahviherkuista. Kuvissa näkyva kakku/piirakka on Islantilainen hääkakku. Siinä on täytteenä raparperihilloa, kuten kaikissa leivonnaisissa. Omituisen näköinen pallo on Astarpungur ja kierrytetty samantapainen teos on Kleina. Ne muistuttavat maulta lähinnä suomalaista vappumunkkia. Eräs amerikkalainen nainen ei meinannut uskoa, että Astarpungurin voisi oikeasti syödä. Luuli sitä varmaan baseball-palloksi. Itse olen todennut, että mitä rumempaa ruoka Islannissa on, sitä paremmalle se maistuu. Tämä on täysin oman ruokafilosofiani vastaista.