For what it’s worth

Lumisade lakkasi Islannissa ja koti-ikävä hellitti totuttuani taas työntekoon. Ihmiset täällä ovat niin mukavia, että päivät ovat alkaneet sujahtamaan nopeasti ohitse. Alkuviikosta meille saapui vahvistukseksi kolmas suomalainen tyttö ja olemme saanet seuraksi myös espanjalaisen siivoojan, joka on ”harrastunut” suunnistusta Espanjassa. Kahvilassa meillä häärii myös nuori islantilainen tyttö, joka on yhtä suloinen kuin tehokaskin. Myös super-tiskaajamme Isak on auttanut keittiössä kiireisinä päivinä. En usko, että kukaan suomalainen 18-vuotias jalkapallon pelaaja olisi yhtä ahkera tiskaaja. 

Pari viikkoa täällä oli lisäksi apuna seitsemän vapaa-ehtoistyöntekijää. Viimeisenä iltana vietimme ”international-food” illallista. Harmikseni työskentelin samaan aikaan tarjoillein vaativille ranskalaisille päivällistä. Onneksi sain kuitenkin nauttia vielä italialaisesta kasvisrisotosta ja parista islantilaisesta oluesta. Suureksi harmikseni islantilaiset lampaanpäät olivat ehtineet loppumaan. Kokkimme yritti tosin huijata minua ja sai aikaan pienen kiljaisun. Olin kerännyt itselleni lautasellisen salaatteja, risottoa ja juustoja valmiiksi odottamaan työnteon ajaksi. Palatessani syömään oli Loki vaihtanut lautaseni tilalle kokonaisen lampaanpään ja yhden banaanin. Annoin tämän kuitenkin anteeksi, sillä Loki on huomannut kiinnostukseni kasvisruokaan ja valmistanut jopa vihersmoothieta kesken työpäivän ja tehnyt kasvispihvejä ainoastaan minulle. Kiitokseksi tästä opettelin tarjoilemaan kolme lautasellista yhdellä kerralla. 

Täällä olen oppinut kuitenkin olemaan määrittelemättä itseäni liikaa. Olen huomannut herääväni, joka aamu uudella persoonallisuudella. Toisinaan olen aamujoogan herännyt viherhörhö ja välillä aamupalaksi suklaata syövä kalsareissa viihtyvä parin kaljan nautiskelija. 

Juoksemisesta en kuitenkaan luovu. Sain tänään ”väli-vapaapäivän” huomattuamme Villin (omistaja) kanssa, että minulle oli kertynyt työtunteja lähes laittoman paljon. Tänään sainkin nauttia pitkästä lenkistä ja nyt minua odottaa vain kolme kahdeksantunnin päivää, joiden jälkeen pääsen viettämään minilomaa ja suunnistamaan ICE-O:hon Reykjaviikkiin. Kesän siis vihdoin saavuttua Islantiin on myös vaellusreitit avattu. Aamulla suuntasinkin 18 kilometrin juoksulenkille pitkin soista maastoa. Maisemat olivat upeat ja uskolliset henkivartijani juoksivat kanssani koko matkan. Huolimatta pysähdyksistäni kuvamaan onnistuin juoksemaan lenkin ajassa 1.50. Nousua reitiltä ei juurikaan löytynyt ainoan jännitys elementin loi parin joen ylittäminen. Kerran olin vyötäröäni myöten viileähkössä virrassa. Ainoa huoleni oli kuitenkin kamerani ja puhelimeni, jonka otin mahdollisen eksymisen takia mukaan. Jokien ylitys sujui kuitenkin helposti ja näin lisäksi pari pientä keltaista hanhen poikaista. Lenkin kruunasi lounas auringossa ja postissa saapunut fazerin-sininen. 

 

   For what it’s worth: it’s never too late or, in my case, too early to be whoever you want to be. There’s no time limit, stop whenever you want. You can change or stay the same, there are no rules to this thing. We can make the best or the worst of it. I hope you make the best of it. And I hope you see things that startle you. I hope you feel things you never felt before. I hope you meet people with a different point of view. I hope you live a life you’re proud of. If you find that you’re not, I hope you have the courage to start all over again.

-F. Scott Fitzgerald