Katu päättyy aurinkoon

Herättyäni aamulla katsoin ulos ikkunasta, ja näin valkoisen maan. Lunta keskellä toukokuuta. Pakko siis olla Islannissa. Onneksi eilen illalla sain puoli yhdeksältä kummallisen tarpeen juosta pitkän lenkin ilta-auringossa. Yleensä vihaan illalla treenamista, mutta eilen oli testattava kuinka kauan kestää juosta maatilalle vievä hiekkatie Islannin ykköstieltä, jos tulee tarve päästä pois. Toki, vaikka juoksisinkin tuon 43 minuuttia hikipinnassa tielle päästyä seuraava ihmishenki asuu noin neljäntunnin tasavauhtisen rykäyksen päässä. En myöskään uskaltanut juosta pidemmälle, sillä omistajien toinen koirista juoksi koko 16 kilometrin lenkin mukanani ja pelkäsin sen hyytyvän ja jäävän yksin ihmittelemään Islannin erämäätä.  Työnteko sen sijaan on ollut yllättävän maittavaa yleensä työskentelen joko 8-16 tai 11-20. Aikaa lukemiselle ja hömppä lenkeillekkin siis jää. Välillä saa touhuta kiireessä ja toisinaan pyöritellä sormia. Työpäivät ovat usein pitkiä, mutta niihin saattaa sisältyä yhteinen illallinen omistajien kanssa tai muuta lörpöttelyä. Koska muut työntekijät eivät ole vielä saapuneet olemme ruokailleet ja viettäneet muutenkin aikaa paljon kahvilassa. Täällä on myös valitettavan hyvää kahvia, ja on lähes mahdotonta pysytellä kohtuullisissa kahvikuppi määrissä! Tästä huolimatta olen nukkunut lähes joka yö lähemmäs kymmenen tuntia. Pitkät yö unet eivät ole jotain, mitä useasti harrastaisin. Olen enemmänkin Napoleonin kaltainen neljäntunnin torkahtelija ja öinen murehtija. 

Kuten kirjoitin, vaikka työpäivät ovat usein rankkoja ja pitkiä ovat ne myös erittäin antoisia. Huolimatta Fjallakaffin sijannista ihmisiä riittää päivittäin eri puolilta maailmaa ja on ihanaa keskustella eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Tosin haluamatta yleistää ranskalaisten kanssa kommunikointi on osoittanut erittäin vaikeasti, sillä heidän englannin kielen taitonsa ei ylety oikeastaan edes omani ranskankielen tasolle, jota muistan ylä-aste ajoista tasan kaksi sanaa: ”merci” y ” je suis Sonja”. Onneksi silläkin saa jo vanhoilta ranskalais herrasmiehiltä pienoisen hymyn. Tänään oli erittäin kiireinen päivä, sillä lounaalle tuli kolmekymmentä kiinalaisturistia ja sen jälkeen vielä bussillinen saksalaisia keitolle ja vohveleille. Onneksi olemme saanet nyt riveihimme myös kokin ja itsekin olen onnistunut tekemään ensimmäisen vohveli-taikinani ja jopa paistamaan lähes vohvelilta näyttäviä lettusia. Huolimatta siitä, että viihdyn paljon laittamassa ruokaa olen lähes täysin tarpeeton yksinkertaisen asioiden kuten vohveleiden paiston ja lämpimien kinkku-juusto leipien tekemisessä, mutta voin kertoa, että nyt osaan nämäkin maagiset taidot! Lisäksi eilen jouduin ylittämään itseni siivomalla lihamyllyn..( Ai niin täällä on myös oma teurastamo.. Liha on siis ainakin tuoretta ja lähiruokaa)  Toivon ettei Loki (kokin nimi) keksi tehdä jauhelihaa enää lähitulevaisuudessa. Onneksi ensiviikolla saan ensimmäisen lomani ja aion matkustaa Akureyriin tankkaamaan vihersmoothieta ja raaka-snickers kakkuja, sekä täydentämään itselleni mukavan pähkinä ja hedelmä varaston. Vaikka ei täällä joudu huonosta ruuasta kärsimään, joka päivä on tarjolla tuoretta leipää ja juuri poimuttuja hanhen munia, joihin olen erityisen ihastunut. 

Tänään lopetin kahdeksalta. Tosin se venyi hiukan, koska Elisabet näytti minulle miten kahvila tulee siivota oiken päivän päätteeksi. Kuka uskoisi, että pienen kahvilan sulkemiseen voi mennä niin paljon aikaa! Rankan päivän jälkeen lumisateen takaa esiintullut aurinko ja vuohien syöttäminen Guerunin ja Isoldfönnin kanssa kuitenkin piristi ja teki päivästä taas yhden kokonaisen tarinan. Vuohien syöttämisen jälkeen haimme vielä yhdet Myrkvinit (oluet) ja suklaapatukat iltapalaksi. Kuka uskoisi, että oluen ja suklaan yhdistelmä voi olla niin hyvä. Lopulta siis taas yksi hyvä päivä takana. Ja enään neljä päivää niin pääsen nauttimaan lomasta. :) Hyvää viikonloppua!