Photodiary: Day in Reyakjavik

_DSC0141.JPG

 

 

_DSC0204.JPG

Ensimmäinen päiväni Islannissa on ollut niin posiitivisesti hengästyttävä etten kykene kirjoittamaan johdonmukaisesti Reykjavikista. Niimpä tyydynkin kuvapäiväkirjaan. Vietin Reykjavikissa kokonaisuudessaan ainoastaan 72tuntia. Ehdin kuitenkin nauttia kaikilla aisteilla. Niin verkkokalvoni kuin makunystyräni jättävät Islannin pääkaupunkin tyytyväisinä ja halauavat varmasti palata uudestaan. Aamu alkoi ylläolevista aamulenkkimaisemista ja jatkui itkettävän hyvään hotellin aamupalaan. Myös hotellin tarjoilijat joko itkivät nai nauroivat katsellessaan kun kuvasin kaikkea mikä oli esillä. Hyvä etten tunkeutunut keittiöön asti. 

_DSC0382.JPG

_DSC0291.JPG

_DSC0262.JPG

_DSC0362.JPG

Reykjavikin pääkadun Laugavegurin varrella on toinen toistaan sykähdyttäviä pieniä putiikkeja. Sisustus, desingvaate ja vintageputiikkien lisäksi koko kaupunki on täynnä kirjakauppa kahviloita. Kuka ei olisi unelmoinut sellaisesta omassa kaupungissaan. Ja täällä niitä on lähes joka kadun varrella. Ja niitä kirjoja mitä niistä löytyy. Melkein kuin kävelisi taidenäyttelyyn. 

_DSC0281.JPG

_DSC0273.JPG

_DSC0280.JPG

Huolehdin kuitenkin myös kulttuurista ja kävin museossa. Kummitätini suositteli ennen matkaa Islannin Phallologilalia museota. Museossa on siis näytteillä  eri yhdestä maasta löytyvien nisäkkäiden vehkeitä. Lyhyesti Islannin kikkeli museo. Suosittelen lämpimästi vierailua, jos käytte Reykjavikissa. Museo oli paitsi mielenkiintoinen myös lähellä keskustaa ja riittävän pieni. Museon löydät osoitteesta: Laugavegur 116.

_DSC0301.JPG

_DSC0395.JPG

Rankan kulttuuri kokemuksen jälkeen oli huolehdittava myös ravinnosta. Löysin Reykjavikistä ehkä parhaan ravintolan, jossa olen ikinä käynyt. En edes usko, että liioittelen. GLO ravintola on ilmeisesti palkittu raakaruoka ja vegaani ravintola, mutta sieltä sai ruokaa joka makuun. Ymmärsin, että tarjolla oli joka päivä pari kasvis ja vegaani vaihtoehtoa sekä muutama liharuoka. Kaikkiin pääruokiin sai itse valita kolme mieluista salaattia. Ja ne salaatit en tiedä millä reseptillä oli tehty, mutta harvoin saan ulkoa parempaa ruokaa, kuin mitä omasta keittiöstä löytyy. Kuvassa näkyvää raakapizzaa täydensi jälkkäriksi syöty raaka snickers kakku, joka oli niin suussa sulava, että en meinannut uskoa minkään voivan olla niin hyvää! GLO löytyy ainakin Laugavegurista, mutta uskoakseni ravintoloita löytyy ainakin kaksi Reykjavikista. Kakkos ”kahvit” nautin paikallisen ketjun kahvilassa nimeltä Te Ok Kaffii. En ole aikaisemmin maistanut matcha lattea ja koska päivän kofeiini annokseni oli jo ylittynyt päätin kokeilla tätä vihreää juomaa. Lähtiessäni huomasin listalta löytyvän myös lakritsi cappucinoa, jota toivon ehtiväni vielä maistaa. 

Kulttuuri Matkat Suosittelen

Arlanda-Reykjavik

_dsc0104.jpg

Nyt täällä ollaan Arlandan lentokentällä lähdössä Reykjaviikkiin. Helsingin sijaan lennän Tukholman Arlandasta, sillä otin osaa Ruotsissa juostavaan suunnistusviestiin 10milaan vielä ennen lähtöäni. Huolimatta siitä, että oma suoritukseni ei yltänyt tasolle, jota halusin olen enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni jäädä juoksemaan kyseisen viestin vielä ennen lähtöäni. En kuitenkaan aio keskittyä suunnistukseen tai tiomilaan tässä postauksessa, mutta kirjoitan siitä ehkä myöhemmin. Nyt istun kahvilassa siemailemassa shampanjaa. Turvatarkastuksen läpi en ole vielä sattuneista syistä ehtinyt. Tulin kentälle jo hyvissä ajoin. (Tällä tarkoitan yli neljä tuntia ennen kuin lentoni on määrä lähteä.) Tämä kaikki ei ole innokkuuden syytä, sillä seurakavereideni lento sattui lähtemään monta tuntia omaani aikasemmin ja sain kyydin samalla heidän kanssaan. Toki annoin ilmoille, että en välitä vaikka joutuisin nauttimaan lentokentästä hiukan pidempään. Aikainen kentälle saapuminen aiheutti kuitenkin sen, että en päässyt matkatavaroiden luovuttamiseen heti. Ellen sitten olisi halunnut lähettää rinkkaani Turkkiin. Päätin kuitenkin pelata varman päälle näin kesän alussa ja tulin istumaan tulo aulan kahvilaan ennen tavaroiden jättöä. Ikävä kyllä ruotsalaiset ovat niin siveellisiä, että alkoholia ei ole tarjolla ennen kello yhtätoista. Onneksi minulla oli mukana matkalukemista, jolla sain viihdytettyäni itseäni ennen lasillista kuohuvaa. 

_DSC0112.JPG

_DSC0106.JPG

Katherine Pancol on ranskalainen kirjalija, johon tutustuin ystäväni ansioista. Tähän kyseiseem kirjasarjaan kuuluu kaksi kirjaa ennen nyt aloittamaani Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin kirjaa. Kuten tämän kirjan kaikkien Pancolin romaanien nimet ovat yhtä houkuttelevan höpsöjä. Kirjat saavat sinut suorastaan haluamaan muuttamaan Pariisin tältä istumalta. Ne ovat sopiva sekoitus perhe draamaa ja erittäin taitavaa kerrontaa sekä ihmistuntemusta, joka on niin luonnollista ja rehellistä, että kirjat on pakko ahmia yhdellä istumalla.  Nyt kuitenkin uskon, että matkatavaroiden luovutus on avattu ja pääsen haistelemaan terminaali 5 tunnelmaa ihan sisäpuolelta. En myöskään ota ollenkaan pahakseni, jos jaksatte kommentoida valitettavia kielioppivirheitä. Lievästi lukihäiriöisenä kahden tunnin yöunien ja yhden lasillisen jälkeen kielioppi sääntöjen tarkistaminen tuntuu liian vaivalloiselta. 

_DSC0109.JPG

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Kirjat Höpsöä