Sunnuntai aamuna lähdin viettämään toista lomaani. Ensimmäinen etappini oli pysähdyttävän kaunis Myvatnin järvialue. Kuvien perusteella elämäni Islannissa näyttääkin melko paljon sykähdyttävien maisemien ihailulta. Haluaisinkin muistuttaa, että työskentelen lähes joka päivä 10-12 tuntia. Tehden asioita, joita en ole tottunut tekemään, palvellen asiakkaita jotka eivät puhu englantia ja asuen tuhansien kilometrien päässä kotoa. Päivissä on siis erittäin suuria kontrasteja. Viimeksi lauantaina tein töitä lähes 12 tuntia välillä hymyillen, välillä hampaita purren. Päivä loppui kuitenkin mukavasti sohvalla jutellen yhden islantilaisen oluen vauhdittamana keskusteluna islantilaisen ja suomalaisen kollegani kanssa. Olimme kaikki hämmästyneitä siitä kuinka samanikäisiltä tunnuimme, vaikka Guerun on 32 ja uusi tulokas suomalainen Iida vasta 18! Islannin ilta-auringossa oli mukava pohtia syitä tänne tulemiselle. Olen kokenut ainoaksi harmikseni omien valintoihini uskomisen ja niiden suhteuttamisen ihmisiin joiden tausta on erilainen kuin omani. Olen aina uskonut olevani erittäin hyväksyvä ja vapaamielinen ihminen; vieläpä vihreä ja chia-vanukkaita Mannerheimintiellä nauttiva 2015-luvun hyvinvoinnin prototyyppi. Tästä huolimatta jutellessani toisen uuden työkaverini kanssa, joka on kotoisin Tukholman Solnasta eikä tunne juuri ihmistä, joka on suorittanut lukion loppuun, tunsin suorastaan vastenmielisyyttä siitä, että työskentelen tälläisen suomeksi sanottuna lähes ”juntin” kanssa.  Huolimatta siitä, että tulemme henkilön kanssa hyvin toimeen. Myönnän syyllistyväni usein tälläiseen ihmisten ”luokitteluun”. Ollessani omasta mielestäni itseäni kauniimpien ja menestyvempien ihmisen seurassa olen naurettavan ujo ja säikky, mutta jos koe olevani fiksumpi, kouluttuneempi tai urheilullisempi saatan käyttäytyä epäinhimillisen ylimielisesti. En usko, että tälläisestä luokka-ajattelusta pääsee ikinä kokonaan eroon, sillä on luonnollista että erilaisuus tuntuu pelottavalta. Toisen ihmisten arvostelun heidän taustansa perusteella voi kuitenkin lopettaa. Silti myöskään omista mahdollisuuksistaan ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Tuskin pari ylihinnoiteltua viinilasillista ja pupunruoka annosta tekee minusta elitistisen tai järin nuivan ihmisen. (Oli ne sitten kustannettu sukulaisten avittamana tai ei)

Mutta lyhyemmin postauksen aiheeseen eli kuviin vaelluksestani Myvatn järven vartta Hjerföllin kraaterille.:)!

Kraaterilta jatkoin matkaani Myvatnin Natural Bathseihin, joiden ainakin uskon olevan kuuluisaa Blue Laguunia kauniimpi ja viehättävämpi. Ennen altaaseen pulahdusta vietin pakollisen lounas ja kahvi tauon päivittäen Instagram-tilini ettei kukaan Suomessa vain missaa tekemisiäni;)

Uinnin jälkeen jatkoin matkaani kohti bussipysäkkiä, jossa minulla oli vieläa ikaa nauttia viereisessä hotellissa lasi valkoviiniä. Jonka tuoman rauhaisan olon kanssa, matkasin kohti seuraavaa kohdettani. Itä-Islannin 2000 asukkaan metropolia Egilsstadiria.