11 päivää ilman lääkkeitä – mielialapäivitys

 

11 päivää.

Se on aika, jonka olen viettänyt ilman mielialalääkitystäni. Pohdin edelleen lähestulkoon päivittäin jatkanko lääkkeettömällä linjalla, ollako vai eikö olla. 

Olen syönyt tätä kyseistä lääkettä noin vuoden ja 4 kuukautta. Sitä ennen minulla oli joitain kuukausia eri lääke, mutta se vaihdettiin, sillä se ei tuntunut tehoavan. Olo vaipui päivä päivältä taas masentuneemmaksi enkä oikein pystynyt kunnolla nauttimaan mistään.

 

Olen ollut hyvin tyytyväinen nykyiseen lääkkeeseeni, mutta kuten jo mainitsinkin edellisessä lääkepostauksessa, olen jollain lailla väsynyt hoitoon ja lääkkeiden syömiseen. Mieliala ja olotila on toki tasaisempi lääkkeen kanssa, mutta en haluaisi kuitenkaan viettää loppuelämääni lääkkeitä syöden, sillä pidän tätä vain väliaikaisena ratkaisuna. 

Eilen sanoin miehelleni, että en ole oikein varma, mitä tekisin tämän lääkeasian kanssa. Tiedostan, että olo voi ja todennäköisesti huononee hetkellisesti lääkkeen poisjättämisen jälkeen ja näin on käynytkin. Olen vain ehkä turhan herkkä nykyään reagoimaan ahdistukseen ja alakuloisuuteen ja hätäännyn – taasko tämä alkaa. Toisaalta haluan uskoa ja toivoa että olo tasaantuu kun olen ollut ilman lääkettä useamman viikon. Kuitenkin takaraivossa kalvaa pelko siitä että olo ei paranekaan ja putoan pimeyteen. Silloin tietenkin ottaisin lääkkeen takaisin käyttöön, mutta se tuntuisi jollain tavalla epäonnistumiselta. Vaikka eihän se ole eikä sitä asiaa näin kannattaisi ajatella.

 

 

Ehkä minun aivoni vain tarvitsevat vähän apua, että välittäjäaineet saadaan potkaistua oikeille raiteille.

 

Ilman lääkettä huomaan kyllä olevani herkempi reagoimaan negatiivisesti asioihin. Pienet erimielisyydet tai lasten kinastelu saattavat päivästä riippuen ottaa aivoon pahemman kerran ja menetän hermoni. Nollasta sataan kahdessa sekunnissa. Olen myös taipuvainen alakuloisuuteen varsinkin hetkinä jolloin minulla ei ole kummempaa tekemistä ja toisaalta välillä tuntuu vaikealta aloittaa jonkin asian tekemistä. Varsinainen oravanpyörä.. Sorrun myös hölmöön katastrofiajatteluun. Olen jotenkin koko ajan vähän varuillani oman oloni kanssa. Yritän päästä turhan tarkasta oloni tarkkailusta eroon, etten lietsoisi huonoa oloa.

Terapeuttini sanoi minulle viimeksi tavatessamme kun pohdin lääkeasioita, lopettaisinko vai jatkaisinko.. Hän sanoi, että olisi hyvä olla pidempi hyvä jakso ennen lääkkeen lopettamista. Kesästä asti olen taas voinut hyvin, mutta elämässähän voi tulla mitä hyvänsä yllätyksiä, jotka pistävät mielialan taas aivan sekaisin. Enhän minä joka kerta voi aloittaa lääkettä uudelleen ja lopettaa ja aloittaa taas uudelleen jos elämässä tulee jokin vastoinkäyminen. Haluan oppia kohtaamaan pahat mielet ja vastoinkäymiset ilman lääkkeitä ja omilla ajatuksillani oloa helpottaen, sillä en halua syödä niitä lopun ikääni. 

Lääkkeen lopettamisessa minua on helpottanut ajatus siitä, että tällä hetkellä tulevat alakuloisuuden tai ahdistuksen hetket johtuvat siitä, että aivoni yrittävät tottua elämään ilman lääkettä. Kun huono hetki tulee, hengitän syvään ja suuntaan ajatuksia johonkin muuhun. Jos jään vellomaan ikävään tunteeseen, on aivan varmaa, että olo huononee hyvinkin nopeassa tahdissa. 

 

 

 Jos on mahdollista voida loistavasti lääkityksen aikana, on sen oltava mahdollista myös ilman sitä, aikanaan.