Mielenrauhasta pimeyteen ja takaisin

 

IMG_20181013_152015.jpg

Tyyni, seesteinen, onnellinen. Tämän hetken fiilikset sen kamalan lääkelopetusrumban jälkeen. Alan palautua vihdoin omaksi itsekseni. Viimeviikkoiset olot olivat hyvä muistutus siitä, mihin en enää koskaan halua palata. Ikinähän ei etukäteen voi tietää miten elämä heittelee, mutta tällä hetkellä minulla on hyvät eväät elämään ja mahdollisesti eteen tuleviin koitoksiin.

Olen hirmu onnellinen siitä, että kestin tämän lyhyen (mutta aivan _saakelin_ pitkältä tuntuvan ajan) enkä heti repinyt pelihousuja vaikka muutamina päivinä tuntui, että eihän tässä hommassa ole taas mitään järkeä. 

Tällä hetkellä olo tuntuu tosi normaalilta ja hyvältä (jesssss!). On niin paljon helpompi hymyillä ja antaa itsestään enemmän kaikin puolin. Huomaan kyllä väsyväni henkisesti, jos päivän aikana on paljon härdelliä ja varsinkin tänään huomasin sen, kun vietin päivän lasten kanssa ja oltiin koko päivä menossa. Tämä väsymys kuitenkin väistyy suht helposti kun saan hetken hengähtää tai käydä omissa harrastuksissa.

IMG_20181021_220646_567.jpg

Jaksan edelleen monesti ihmetellä sitä miten sinnittelin niin pitkään ennen terapiaan hakeutumista huonoissa oloissa. Siitä oli tullut niin ”normaalia”, että sitä ei aina enää niin noteerannutkaan miten huonosti sitä oikeasti voikaan. Miten normaalina piti sitä, jos ei jaksanut tehdä oikein mitään ja hymyileminenkin oli vaikeaa, jotenkin väkinäistä.

Kyllähän se alkoi käydä raskaaksi ja pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Miten pohjalla sitä ihminen voikaan olla ja pitää sitä normaalina. Niin surullista, mutta myös niin vaarallista. Masennus voi olla olla tosi vaikea diagnosoida ja itsekin uskottelin itselleni pitkään että ei tässä mitään ihmeellistä ole, minä pärjään kyllä, tämähän on ihan normaalia. Saatoin etsiä omaan pahaan olooni syitä muista ihmisistä tai asioista ja välillä taas ymmärsin että omassa mielessäni jotain on vialla.

Oikeastaan ymmärsin täysin oman tilani ja sen vakavuuden vasta kun huomasin että voin paremmin ja kontrasti entiseen oli niin valtava.  ”Keskivaikea masennus” luki papereissani ensimmäisen kerran vuoden 2011 loppupuolella ja vasta tänä vuonna, 2018 kesällä tunsin itseni erittäin hyvävointiseksi.Ja olin todennäköisesti masentunut jollain tavalla jo ennen vuotta 2011.. 7 vuotta vähintäänkin meni tässä taistelussa. 

Nyt voin kuitenkin ilokseni todeta, että olen voittanut ainakin tämän erän! Minua kiusanneet lääkkeen vieroitusoireet ovat helpottaneet ja olo on lähestulkoon yhtä hyvä kuin ennen lääkkeen lopetusta. En pudonnutkaan täydelliseen pimeyteen, vaan kurkistin vain piiikkuisen verhon taakse entiseen todetakseni ”njääääh. Ei sovi minulle, taidan pysytellä täällä valoisammalla puolella”. 

Vaikka huonompaa oloa kestikin vain 2 viikkoa (joka on ihan kärpäsenka olen järjettömän onnellinen siitä, että pahin on nyt ohi!

Valoisaa viikkoa kaikille! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *