#onkoainapakkojaksaa

Tänään on maailman mielenterveyspäivä, joten aihe tuntui vähintäänkin sopivalta. Lilyssä on syksyn mittaan ollut esillä #onko aina pakko jaksaa, joka käsittelee työelämässä uupumista. Halusin avata ajatuksiani niin työelämässä, kuin yksityisessäkin elämässä uupumisesta. Olen viime aikoina miettinyt paljon oman jaksamisen tärkeyttä. Olen aina ollut suorittaja ja elänyt elämääni kaavan mukaan, jonka ajattelin olevan oikea. En ole kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään, mitä oikeasti haluan elämältä.

Huomaan jämähtäneeni vanhoihin unelmiini ja olemassa oleviin taitoihini. Miksi? Koska se on helpompaa, kuin miettiä mitä haluan saavuttaa ja varsinkin helpompaa, kuin yrittää uusia asioita. Pelko epäonnistumisesta ja virheiden tekemisestä ohjaa tällä hetkellä aivan liikaa elämääni ja tekemiäni päätöksiä. Mietin tällä hetkellä useita uravaihtoehtoja, joihin haluaisin mahdollisesti suuntautua, mutta omien taitojen epäily on koko ajan takaraivossa. On paljon asioita, joita haluaisin lähteä kokeilemaan, mutta ajattelen, että ei minusta ole niihin, koska en ole tarpeeksi sellainen tai olen liian tuollainen. Olisi ihanaa, jos voisin katsoa kristallipallolla, mitä tulevaisuuteni pitää sisällään. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten jostain täytyy vain löytää uskallusta ja luottoa itseeni. Tavallaan on ihanaa, että kaikki vaihtoehdot on avoinna ja on itsestäni kiinni, miten elämäni etenee. Toisaalta se pelottaa. 

On todella vaikea sanoa ääneen, että en enää jaksa. Asiat, jotka ovat ennen tuntuneet itsestäänselviltä ja helpoilta, ovat välillä ylitsepääsemättömän vaikeita. En olisi koskaan uskonut, että tulee aika, jolloin töissä käyminen on liian raskasta. Aika, jolloin ystävien näkeminen vaatii ponnisteluja ja kotoa lähteminen ahdistaa. Asiat, joista olen ennen saanut mielihyvää ja, jotka ovat kasvattaneet voimavarojani, eivät useimmiten enää tunnu miltään.

Onneksi vaikeista asioista on mahdollista päästä yli. Eräs ihminen muistutti minulle, että vaikeat ajat eivät ole ikuisia. Tällä hetkellä en löydä iloa asioista, joista olen sitä ennen saanut. Tällä hetkellä arjen pienetkin asiat ovat välillä vaikeita. Tällä hetkellä en jaksa käydä töissä. Paino sanoilla tällä hetkellä. Tällä hetkellä en jaksa ja se on ok.

Aina ei ole pakko jaksaa, ei varsinkaan yksin. 

IMG_3509.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *