Ystävyyden hankaluus

Hei vain kaikki. Neiti Yylle haastellessani ja länkyttäessäni niitä näitä kaksimielisyyksiä heräsi mieleeni kysymys, josta syntyi oivallus, josta lopulta syntyi palata kirjoituspöydän ääreen. Mielessäni oli henkilökohtainen, ihmissuhteita käsittelevä aihe. Sosiaalipornon paikka! Olen kyllä muuten ahkeroinnut pontevasti blogeissa muualla, mutta kun aihepiiri niissä on työni ja harrastukseni, on vaan myönnettävä, että on aika palata tänne..

—

Olen naisten ystävä. Konkreettisesti. En tiedä kuinka tähän asiaan pitäisi suhtautua, tai kuinka paljon samasta ”ongelmasta” kärsiviä heteromiehiä oikeasti tässä maassa tai kotikaupungissani on. Kyse ei samasta ongelmasta, josta ne miehet kärsivät, jotka joutuvat toteuttamaan vapauttaan ja kohottamaan itsetuntoaan panemalla kaikkea mikä liikkuu. Moneen otteeseen minäkin olen kyllä tämän ajatuksen, ’skenaarion’, äärellä pyörinyt ja kierinyt, ja huonoa itsetuntoa potevana olen pohtinut olenko jonkinlainen narsistinen pirulainen, joka haluaa kokea itsensä korvaamattomaksi naisten seurassa, kuunnellen naisten ongelmia, antaen parisuhdeneuvoa, jatkuvasti flirttaillen, saaden seuralaisen nauramaan, luottamaan, lähentymään, jne.?! Lopputuloksena on ajatus, joka kiteyttää kaiken: ”Miksi minusta tuntuu siltä kuin yrittäisin vokotella kaikkea kaiken aikaa?” Tätä häpeää harva todistaa, koska tunne on vain pääni sisällä. Usein olen ulkoapäin katsottuna vain pirun sosiaalinen ja joskus erehdyn heittämään kolmen huonon vitsin sekaan yhen hyvänkin. Suurimmillaan sisäinen häpeä on silloin, kun käyn kaksimielisiä keskusteluita naispuolisten hyvien ystävieni kanssa, ja tajuan että näin on juuri tapahtunut. Osaan lopettaa ajoissa – mutta häpeä säilyy silti.

Pelkään nykyään keskustelua monien naisten kanssa. Pelkäänkö siksi, että ajattelen alitajunnassani karkaavani onnellisesta suhteestani mielenluonteeni takia. Koen nimittäin olevani äärimmäisen onnellinen juuri nyt. Koen sellaista rakkautta, että r-sanan sanomisen jännittäminen ei ole enää jatkuva kriisi elämässäni. Toisaalta olen nykyään, parisuhteeni aikana huomannut olevani entistä yksinäisempi, ja alan yhdistämään palapelin paloja.

Minulla ei ole kovinkaan montaa miespuolista ihmistä, jonka seurassa voisin avautua rehellisesti ja vielä harvemmassa ovat ne, joille kertoisin elämäni syvimmistä ongelmista, kuten juuri tällaisista. Siksi kai kirjoitan tätäkin juuri nyt.

En vain luota miehiin. En tiedä mikä siihen on syy, mutta toisaalta minulla on hyvä aavistus siitä: isäni oli hankala ihminen, joka tuhosi lapsuuteni aikana perheeni ja kohteli äitiäni kaltoin. Voisin sanoa jopa vihaavani häntä. En ole juurikaan todistanut rakkaudenosoituksia elämässäni, ja koen tiettyä häpeää jo siitä, että olen samasta puusta veistetty kuin se mies, jonka en muista koskaan suudelleen vaimoaan kotonamme. En tietenkään ole kuvainnollisesti, mutta fyysisesti olen kuitenkin samasta sukupuusta. Pyrin elämässäni tekemään tietyt asiat paremmin kuin oma isäni – niin työelämän, ihmissuhteiden, ystävyyssuhteiden ylläpitämisen, kuin kaiken muun suhteen. Viittasin siihen, että en oikeasti tiedä olenko ongelmani ja häpeäni kanssa yksin, mutta toisaalta voin kuvitella, että samanlaisen kasvatustarinan kokenut mies voisi hyvinkin tietää mistä puhun. Vaikka en tietenkään tätä kenellekään toivoisi.

Muutamat hyvät ystäväni, joille voin oikeasti kertoa lähes kaiken – siis kaiken jonka kehtaan myös psykologilleni tunnustaa – ovat naisia. En kuitenkaan koe heitä kohtaan seksuaalista vetovoimaa, joten olen jatkuvassa rentoutumisen ja rauhan tilassa, kun keskustelen heidän kanssaan ja avaudun heille. Rakastan sitä tunnetta, että välillämme on pyyteetöntä ystävyyttä ilman mitään hyvää tai pahaa jännitettä.

Toisaalta olen kokenut läpi teini-ikäni paljon hylkäämisen tunteita myös ikäisteni tyttöjen puolelta. Olin se nörtti, joka ei sovellu Michael Cera -muottiin, tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Olin se reppana tyyppi, se niistä toinen joka ei ollut söpö. Samalla kun pääsin tästä ongelmastani pikkuhiljaa iän ja terveellisemmän ruokavalion ja elämäntapojen avulla eroon, kehitin myös ystävyyssuhteita naisten kanssa. Huomasin, että osasin a) kuunnella b) kysyä ja c) tunnustaa elämäni syviä tuntemuksia, kokemuksia ja ajatuksia. Nautin mahdollisuudesta käydä syvällisiä keskusteluita, tämä kun oli vielä kovin uutta minulle. Ja jossain vaiheessa päätin, että tätä syvemmällehän voisi myös mennä. Ja aloin menemään. Opin tuntemaan paljon hyviä ihmisiä, sain ystäviä, löysin sielunkumppaneita. Harrastin mahtavaa seksiä. Opin myös parisuhteista paljon, lähinnä kuitenkin sen, että en vielä tiennyt niistä juuri mitään. Samalla opin, että mikään ei ole niin mahtava tilanne, kuin syvällinen keskustelu jossa on seksuaalista värinää. Opin syleilemään sitä keskustelua. Latteat sanonnat siitä, kuinka jahti on saalista itseään parempaa, eivät siksi pitäneet paikkansa koska en yleensä kokenut jahtaavani mitään (ja siksi usein ”päädyinkin” moniin mielenkiintoisiin tilanteisiin). Mutta vetovoiman läsnäoloa, sitä joka kahden viehättävän ihmisen välille syntyy, sitä minä opin janoamaan ja siihen minä ihastuin.

Tämä nykyinen parisuhteeni, jossa olen rauhallinen, tyytyväinen ja onnellinen, on opettanut minulle parisuhteista monia asioista, mutta myös minusta itsestäni hyvin paljon. Tämä oivallukseni jota juuri nyt luette ei olisi mahdollinen, ellen pitäisi sitä varatun miehen tunnustuksenani. Sinkkuna miehenä kun pelottavan syvän yhteyden löytäminen naisen kanssa ei ole pelottavaa lainkaan, se on suorastaan mahtavaa! Pelkään siis itseäni mutta onneksi tiedän myös oman historiani. Olen päätynyt nykytilaan mielestäni viattomista lähtökohdista, ja olen päättänyt elää elämäni mahdollisimman rehellisesti, onnellisesti, ja muita ihmisiä kunnioittavasti. Kunnioittaen eniten elämässäni niitä ihmisiä jotka rakastavat minua, ja joita minä rakastan. Näitä ihmisiä ovat kaikki ystäväni ja myös tyttöystäväni. Tämä johtaa siihen, että minulla on syytä oppia, ja oppia minun pitääkin, että pystyn tavoitteisiini.

Elämä on täynnä oppimista. Uskon ja toivon, että tämä tunnustukseni on kuin polun esittely, ennenkuin polku alkaa pikkuhiljaa kasvamaan umpeen ja sulautumaan metsään. Tiedän kyllä missä se on, mutta minun ei sitä juuri nyt tarvitse käyttää.

 

 

http://youtu.be/lnhptDfqYP4