Älä käy kalaan liian myöhään

Yksi suurimmista viisauksista yöllisistä seikkailuista, omasta harkinnasta ja sen puutteesta löytyy yllättävimmästä lähteestä ikinä: How I Met Your Mother -sarjasta. Vaikka sarja on ennen kaikkea täynnä mahtavaa huumoria, joka osuu nauruhermoon naururaidastaan huolimatta, on joskus jaksojen lomassa oikeasti hienoja opetuksiakin. Kuten tämä:

barney-and-ted-how-i-met-your-mother.jpg

Nothing good ever happens after 2AM.

Tämä pitää paikkansa – aina. Tietenkään tästä faktasta ei kannata ruveta nillittämään koska poikkeuksiakin on, niinkuin aina. Jos on vaikkapa ollut hyvillä treffeillä ja ilta päätyy jonnekin muualle kuin omaan kotiin, ja nukut tähän aikaan yöstä jonkun toisen vieressä.. niin mikäs siinä. Näet paljon hyviä tuttavia baarissa keskellä yötä ja juot heidän kanssaan snapsuja pilkkuun.. notta tokkiinsa! Mutta kun katsot kelloasi keskellä yötä, kello on 2:01, ja mietit että ”jotain pitäisi tehdä”.. homma ei vain pääty koskaan hyvin.

Kun sinun pitäisi jo mennä nukkumaan, ja katsot sänkyäsi tyhjänä, pitää vain hyväksyä se, että sänky on tyhjä. Ellet sitten oikeasti halua lähteä metsästämään siihen jotain uutta täytettä. Ja tällainen tilanne onkin sitten ns. poikkeuksen poikkeus. Tiedät tasan tarkkaan mitä haet – jotain yllätyksellistä ja poikkeuksellista. Ja ehkä löydät, ehkä et, mutta yrittänyttä ei laiteta. Monasti käy kuitenkin niin, ettei siihen sänkyyn haluakaan ketään uutta ihmistä. Tai ainakaan ei jaksa nähdä sitä vaivaa. Vaatii liikaa aikaa, liikaa tutustumista, kaikenlaisia ponnisteluita.

Älä kuitenkaan ikinä tartu puhelimeen kello kahden jälkeen ja soita numeroon, jonka omistajan tunnet entuudestaan. Älä soita sille työkaverille, jonka kanssa olet jo hetken aikaa flirttaillut mutta et ole tähän asti ole ollut varma mitä mieltä olisit siitä. Älä soita tuttavallesi jonka kanssa olet ehkä kerran jutellut kaveripanojen hankaluudesta mutta toisaalta päätätte keskustelunne ”mikäs siinä”-vivahteeseen, uskaltamatta kuitenkaan tehdä asialle mitään (koska se ei teidän kaltaistenne ihmisten juttu). Älä tuijota Facebookin chat-ikkunaa online-ihmisten perässä tai lähde etsimään sitä baarissa statuksensa päivittänyttä tyyppiä, jonka joskus haaveilit pokaavasi mutta ei ollut pokkaa. Äläkä varsinkaan ikinä – ikinä – soita kenellekään jota olet jo joskus pitänyt hyvänä sängyssäsi, suhteessa tai irtosuhteessa tai ihan vain kaikesta irrallaan. Siitä ei ole seuraa koskaan hyvää.

Pyydä mielummin tää tyyppi sitten rehellisesti treffeille seuraavana aamuna. Jos vielä aamulla olet sitä mieltä, että se on hyvä idea, tee se, ja jos ei.. kiität eilistä itseäsi, joka käytti tv-sarjasta opittua ohjetta pelastamaan itsensä. Kello kahden muistisääntö on oikeasti ihan hyvä. Se on pelastanut minutkin monta kertaa, ja aamulla olen herännyt ihan tyytyväisenä sängystäni yksin. Ja päättänyt tehdä sinä uutena päivänä aivan jonain muuta. Esimerkiksi päivitellä nettitreffipalstan ilmoitustani, tai mennä baariin kavereideni kanssa katsomaan musiikkia ja musiikkia kuuntelevia tyttöjä, tai ihan vain pyytää jotakuta ihmistä ihan treffeille. Vähintään pohtia, olisiko viimein sellaisen aika.

Ps. tätä juttua kirjoittaessani kirkonkellot löivät juuri kello kahden merkiksi. How fitting!

suhteet rakkaus oma-elama
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.