Onko ihastuminen muka kivaa?

Yleisesti ottaen vastaan otsikon kysymykseen: ei.

Ihastuminen on suoraan sanottuna ihan perseestä. Ahdistaa, että tykkääkö toinen. Ahdistaa, että kaikki menee kuitenkin pieleen. Ahdistaa, kun kyseessä on joku, johon ei saisi ihastua. Toivoisi vain, että koko ihastumisen tunne katoaisi!

Tällä hetkellä olen lievästi ihastunut sellaiseen mieheen, johon ei pitäisi olla. Lievästi tarkoittaa sitä, että olen enemmän kuin kerran toivonut, että kyseinen mies nukkuisi vieressäni. Niin. Nukkuisi.

Onhan se yhä perseestä olla ihastunut. Varsinkin, kun jälleen kerran tietää, että tämä ihastus ei tule koskaan johtamaan mihinkään.

Olen viikkokausia tolkuttanut itselleni: ”älä koske, älä edes mieti sitä”. Olen toivonut, että tilanne muuttuisi jollain tavalla.

Koska se ei ole vielä muuttunut, yritän löytää asiasta myös jotain positiivista. Osaan tuntea. En ole kylmä kuori. Osaan taas avata sydäntäni edes hiukan muillekin kuin itselleni.

Parasta olisi, jos voisin hetken nauttia tunteesta ja sen jälkeen heittää sen pois. No ehkä nurkan takana odottaa jo joku toinen mies, joka on yhtä suloinen ja mukava.