Ota rennosti ja luota itseesi!
Uusia ihmisiä tapaillessa kehittää itselleen usein hirveät paineet. Tai ainakin minä kehitän. Pitää sukia hiukset mahdollisimman söpösti ja laittaa naamaan sen verran meikkiä, että varmasti näyttää nätiltä.
Uudelle ihmiselle puhuessa miettii myös liian paljon sitä, että tekeekö vaikutuksen ja kertooko itsestään tarpeeksi kiinnostavia asioita. Jälkikäteen miettii, että oliko nyt ihan tosi tyhmä.
Pitäisi luottaa enemmän siihen, että on omana itsenään kiinnostava ihminen. Ei tarvitse esittää mitään muuta kuin on. Jos toinen ei kiinnostu sellaisena kuin on, niin minkä sille sitten mahtaa.
On paljon mukavampaa, kun tietää olleensa oma itsensä ja näyttäneensä itsestään sen puolen, jollainen oikeasti on. Usein olen jäänyt jälkikäteen miettimään, etten ole ollut oma itseni jonkun ihmisen kanssa. Olen antanut aivan vääränlaisen kuvan. Se harmittaa.
Olenkin päättänyt, että alan luottaa siihen, että olen kiinnostava ihminen, jolla on kiinnostavia ajatuksia. Otan rennosti, enkä stressaa siitä, näytänkö pipo päässä idiootilta.