Maistuisitpa mansikalta
Sitä ei osaa koskaan odottaa. Saatat jopa tietääkin siitä, mutta siinä kohtaa unohdat sen kuitenkin, kun tilanne on jo päällä. Jututat, naurat, katsot häntä merkitsevästi ja alat valitsemaan sanasi eri tavalla kuin ennen. Tai kutsut hänet viimein tyköösi syyllä, joka ei ole viaton ja sillä selitettävissä. Tilanne eskaloituu, ja sitten suutelette lopulta.
Ja hän maistuu röökiltä. Röökin maku suussa on kuin pilaantunut mansikka tuoreiden ja herkullisten joukossa. Niin kauniilta ja toimivalta tuntunut asia menee hetkessä pilalle. Jotenkin en keksi parempaakaan vertausta, koska vaikka itsessään pelkkä tupakointi ei nyt ole sitä lajia huonoissa puolissa, että se dealbreakerinä hajottaisi koko tilanteen ja toiveen tilanteen etenemisestä.. niin kyllähän se masentaa. Niinkuin se mansikkapurkin yksi pilaantunut marjakin. Sen siirtää syrjään, ja jatkaa eteenpäin sen enempää hätkähtämättä. Mutta se marja jää siihen viereen, muistuttamaan itsestään.
Kaikista suutelemistani naisista muistan kyllä tasan tarkkaan jokaisen tupakoijan erikseen, ja vaikka ei ne muistot tietenkään nyt siihen rajoitu ihmisten kohdalla, niin kyllä tuon yksityiskohdan silti muistaa. Aina. Ensimmäinen pitkäaikaisempi tyttöystäväni tosin poltti, ja se nyt ei rajoittanut elämääni tai tehnyt elämästäni hänen kanssaan kauhean epämiellyttävää, eikä se onnekseni ole muistojani pilannut. Muistan että silloin pohdin, että myös tupakoiva tyttö voi maistua ihan tuoreeltakin mansikalta. Ja muistoissani tämä ei ole muuttunut miksikään. Muistan myös kuinka eromme jälkeen sinnikkäin jälki hänestä oli röökin katku vaatteissani. Onneksi sen haikeuden lähteen sai sentään pyyhittyä pois mielestä pesupulverilla. Ja nyt se on vain osa suurta merkityksellistä tarinaa.
Mutta nykyään toivon sitä ensimmäistä suudelmaa paljon mielummin ilman tervaista sivumakua. Ja ensimmäisen tyttöystävän jälkeen ei ole tullut vastaan yhtään sellaista tapausta, joka olisi polttanut, ja jonka viereen olisin pidemmäksi aikaa jäänyt notkumaan. Sopimatonta, alitajuista nirsoutta? Vaiko vain käytännöllinen sattuma? Ehkä elämäni ensimmäinen ja viimeinen tyttöystävä voisivat olla ne kaksi suotavaa poikkeusta tähänkin kaavaan. Mutta mielummin tykkäisin siitä, että nainen maistuisi mansikalta oikeastikin, eikä vain muistoissani. Vielä en ole koskaan joutunut ottamaan asiaa puheeksi parisuhteessa, sellaisella yskin-tässä-tosi-äänekkäästi-puhuttaisko-tästä-joskus-please -tavalla. Oletan, että jos ja kun joskus tiedossa olisi kuusiaitaisia omakotitaloja ja perheenlisäyksiä, asia ikään kuin huuhtoutuisi kivuttomasti pois. Vaikka tietenkin tosirakkauden äärellä kompromisseja on tiedossa aina. Silti, savuttomuus on aina sellainen asia, joka hurmaa minut naisessa, johon isken silmäni ja jossa haluaisin pitääkin ne pidemmän aikaa.
Ja niin, tämä on muuten tapahtunut useasti: miesten kesken katsellaan naisia baarissa, tai kadulla, tai missä vain. Ja olen juuri sanomassa jotain jostain ohikulkevasta kaunottaresta, joka sitten vetääkin röökiaskin esille, ja jätänkin sitten sanomatta. Tai korjaan sanani tämän huomatessa, toki kärjistäen: ”panisin, mut..” (ja kaveri tottakai ottaa hurtin heiton niin kuin kuuluukin: ei me oikeasti näin puhuta, leikillä vaan!)
Mutta niin se vain on, että kaverini, joka ei polta, naurahtaa päälle typerälle heitolleni, tietäen tasan tarkkaan mistä puhun. Illuusio on rikki. Vaikkei se nyt välttämättä mikään dealbreaker olisikaan. Pidemmän päälle. -x