Jäykkä esittely
Arvon väki ja myös te likaiset rentut takarivissä, hauska tavata. Erityisesti te likaiset rentut…hmm…
En ole hyvä pitämään esittelyjä. Aina kun virallisissa kinkereissä joudun jonottamaan vuoroani sanoakseni kuka olen, mistä tulen ja mitä teen, alkaa terve puna kavuta kaulalle ja sydän hakkaa bongorumpua. Sanotaan nyt vaikka, että hurautin vajaan pari vuotta parisuhdeviidakossa ja nyt opettelen uudelleen heimon tavoille. Ja että on kuulkaa taas vaikeaa.
Viimeksi kun erosin, rakas ystäväni istutti minut kahvikupin ääreen ja opasti hellän väkivaltaisesti minut miesten ja naisten välisen suuren taistelun, jota myös parinmuodostukseksi sanotaan, saloihin. Sääntöjä on ihan liikaa ja niissä on ihan liian vähän logiikkaa. Silloinen intopiukea sinkkuminä oli aika helvetin ahdistunut kahvikupin pohjan näkyessä ja luennon loppuessa. Toisaalta, useampaan sääntöön törmäsin myöhemmin tosielämässä ja jouduin toteamaan, että pirulauta, kyllä se kaveri vaan oli oikeassa. Valitettavasti.
Onneksi voin sanoa, etten muista näistä säännöistä enää juuri mitään, enkä kyllä meinaa muistaakaan. Luotan vahvasti perse edellä puuhun -taktiikkaan ja sitä ajattelin ryhtyä suorittamaan (likaiset mielikuvat olkoon luvallisia), kunhan vain sydänala saadaan ensin kuntoon. Toistaiseksi tyydyn vielä puimaan lässypariskunnille nyrkkiä takin taskussa ja olemaan katkera ämmä. Kohta ajattelin kyllä ruveta tosi upeeksi ja mahtavaksi naiseksi, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
Joka tapauksessa, hauska tutustua.