30.3.2012 Ketkä ovat niitä alfauroita? 23-vuotias valokuvauksen opiskelija Pietarsaaresta. Asustelee myös Espoossa. Pitää kaikesta yksinkertaisesta. Nauttii aamuteestä, herkuista ja rakkaan haleista sekä siitä että sunnuntaisin paistaa aina aurinko. 37
29.3.2012 Pitäisikö ymmärtää antaa vai olla antamatta? Edellisen päivitykseni keskustelu muuttui absurdiksi naisten syyllistämiseksi. Itselleni jäi hieman hämärän peittoon se, että pitäisikö naisen nyt ymmärtää antaa kaikille vai olla antamatta kellekään? Olen käsittänyt, että jotkut miehet ajattelevat niin, että on olemassa naisia, joita pannaan ja naisia, joiden kanssa mennään naimisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että bailaavat ja panevat naiset viedään kotiin baarista, mutta […] 9
27.3.2012 Bailaan ja panen – mitä sitten? Sanumaria kirjoitti paljon keskustelua herättäneen päivityksen, josssa puhuttiin mm. siitä, että sinkkunaisten elämä on jatkuvaa bailausta. Sen lisäksi miehiä sataa sisään ovista ja ikkunoista. Tuntuu aika utopistiselta, että olisi aikaa pelkkään biletykseen ja kaikkien ovista ja ikkunoista valuvien miesten panemiseen. Jossain välissähän pitää kuitenkin myös syödä, käydä töissä ja nukkua. Jos tuollaisen elämän elämäninen olisi […] 62
21.3.2012 Neitiyyn iskuvinkit, osa 1: Vittuilu ei toimi Viime aikoina olen tavannut miehiä, joiden ylimielisyys tai päällepäsmäryys ovat saaneet minut sekä raivoihini että kiinnostuneeksi. Olen päättänyt haastaa heidät omassa lajissaan. Viime viikolla tapasin humalassa (se on jännä paikka se) erään miehen, joka olisi varmaan kenen tahansa mielestä ollut todella ärsyttävä. Ärsyyntymisen sijaan päätin ottaa vittuilevan keittiöpsykologin asenteen. Luonneanalyysit ovat parhaimmillaan aina puolikkaan Jallu-pullon […] 1
20.3.2012 Naiset, harrastakaa liikuntaa! ”Tuore tutkimus vahvistaa mediassa aika ajoin kiertävät huhut, joiden mukaan naiset voisivat saada orgasmin pelkästä liikunnasta. — Tutkimuksessa haastateltiin 124 naista, jotka olivat kokeneet orgasmin liikunnan aikana ja 246 naista, jotka kertoivat kokevansa liikunnan aikana seksuaalista mielihyvää. Naisten ikähaitari oli 18—63 ja heistä 69 prosenttia oli heteroseksuaaleja. Orgasmiin ja seksuaaliseen mielihyvään liittyivät erityisesti liikuntamuodot, joissa […] 5
9.3.2012 Oppisitko virheistäni? Oppisinko edes itse? Joskus sitä toivoisi, että ystäväni voisivat oppia minun virheistäni, ettei heidän tarvitsisi tehdä niitä itse. Sitä haluaisi suojella toisia ihmisiä, ettei heidän tarvitsisi kokea sitä kaikkea samaa kantapään kautta. Maailma olisi varmasti paljon kehittyneempi paikka, jos kaikkien ihmisten ei olisi pakko itse hypätä sinne pohjamutiin ja kiivetä sieltä ylöspäin. Asiat eivät kuitenkaan toimi niin. Ihmisluonteessa […]
4.3.2012 Levoton prinssi Levottomuuden riemuvoitto. Pohjalla on viikonloppu, jonka aikana hupaisat uudet tuttavuudet osoittivat, että sitä jaksaa edelleen innostua huomiosta ja siitä, että saa muut nauramaan ja nauttimaan olostaan. Tuliaisena paljon hauskia juttuja ja tarinoita, hyväksyntä tanssitaidoille. Dagenefterissä voi istuskella sohvalla, kun vieressä naispuolinen, toinen dagenefteristä kärsivä ystävä auliisti kertoo yksityiskohtaisesti puutostilastaan. Sitä voi olla leikkimielisesti hengessä mukana […]
4.3.2012 Tarttuako tilaisuuteen? Tiedättekö, kun joskus elämässä tulee eteen sellainen hetki, jota on odottanut? Sellainen hetki, kun sielu ja keho huutavat, että tähän hetkeen on tartuttava. Samalla hetkellä tuntuu väistämättömältä käyttää tilaisuus hyväkseen, mutta samalla myös pelottaa. Mitä, jos pilaankin kaiken? Mitä, jos kuitenkin pitäisi odottaa. Ehkä tämä ei vielä olekaan se hetki, johon tulisi tarttua. Ehkä se […] 5
28.2.2012 Tule takaisin? Yksi hämmentävä juoru. Miljoona peitettyä tunnetta, jotka tulevat takaisin. Täysi kirjoituskyvyttömyys. Yhtäkkiä ymmärrän tätä biisiä täysin: https://www.youtube.com/watch?v=3uNyPefjS88 1
25.2.2012 Use condom – mitä mieltä olet mainoksista? Pöyristyin nähdessäni tämän mainoksen lukemani lehden sivuilla. Olin varma, että miehestä ei ole tehty mitään vastaavaa. Ryntäsin googlaamaan. Onneksi olin väärässä. Olen yhä vähän pöyristynyt. Miksi naisella on ollut 20 kumppania ja miehellä 35 kumppania? Mikä ihmeen oletus se on, että miehellä on aikaisempia kumppaneita enemmän kuin naisella? Kannatan kondomin käyttöä tottakai, mutta en oikein […] 6