”Kaveriin ei sekaannuta!”

Kaikenlaisia parisuhteita ja miehiä koskevia periaatteita on ollut elämän varrella. Kaikki ovat kaatuneet jossain vaiheessa. Yhdestä periaatteesta olen kuitenkin pitänyt kiinni: kaveriin ei sekaannuta. Pidin koko ajatusta täysin absurdina muutenkin. Kuka nyt kiinnostuisi kaveristaan?

Niinpä niin. Ei kai sitten ole olemassa sääntöä ilman poikkeusta?

Lipsahdin kerran. Lipsahdin toisen kerran. Lipsahdin kolmannen. Ja vielä muutaman. Tässä vaiheessa ei enää varmaan voi todeta, että kännissä nyt vähän tulee hölmöiltyä?

Mitä hittoa tämä nyt sitten on? Miksi ihmissuhteiden määrittely ja lokerointi on niin vaikeaa? Miksei siihenkään voi enää luottaa, että ystävät pysyvät ystävinä, eivätkä muuksi muutu?

Mä en tiedä, mitä haluan. Ainakaan en ole kovin onnistunut siinä päätöksessäni, että ei miehiä ennen ensi vuotta.

Päällimmäisenä mielessäni on ajatus: Mä en halua pilata mitään.