Kiinnitänkö liikaa huomiota ulkonäköön?

Koska on itsestäänselvää, että miesmaussani on jotain vialla, olen päättänyt alkaa pohtia, mitä ne asiat voisivat olla.

Ensimmäisenä tuli mieleen ulkonäkö. Onko se hyvä lähtökohta kiinnostukselle, jos ensimmäisenä kiinnittää huomion toisen söpöyteen? Pahempaa on ehkä vielä se, että ei edes yritä tutustua toiseen ihmiseen, jos se ei ole tarpeeksi söpö.

En ole koskaan ajatellut, että pitäisin ulkonäköä tärkeimpänä kaikesta. Tottakai arvostan ihmisissä enemmän muita asioita. Aloin kuitenkin pohtia, että mahdollisen ihastuksen kannalta saatan pohtia ulkonäköä liikaa. Tämä liittyy varmaan siihen, että kehitän ihastuksen ihmisiin suunnilleen ensisilmäyksellä.

Ehkä pitäisi harkita tämän seikan muuttamista.

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun tajusin nauttivani yhden miehen seurasta tosi paljon. Hän ei vastaa juuri millään tavalla käsitystäni söpöstä miehestä. Meillä oli kuitenkin tosi hauskaa, kun sattumalta päädyimme syömään yhdessä lounasta. Juttelu luisti ja elämä hymyili.

Miksi en siis harkitsisi tutustumista myös niihin miehiin, jotka eivät heti valloita minua söpöydellään? Ehkä sellaisissa ihmisissä on paljon jotain parempaa kuin kaunis pinta.

Varsinkin, kun viime aikoina olen huomannut, ettei kaunis pinta ei vie juuri mihinkään.

suhteet rakkaus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.