Päätöksistä

Mua on ihmettänyt aina Sinkkuelämää-sarjan seurustelukuviot. Ei niinkään ne mystiset pitkäaikaiset suhteet, jotka saivat lukioikäisen pojankin innostumaan juonenkäänteistä, vaan jokaisen suhteen alkuajat. En muista sarjan yksityiskohtia sen enempää – joku voi muistuttaa ja sivistää että voin kaivaa joitain jaksoja itselleni oppimateriaaliksi –  mutta jotenkin se pohditutti, että voiko ihminen treffailla kahden ihmisen kanssa samaan aikaan, kun kummankaan kanssa ei ole vielä sen suurempaa harlekiinintuoksuista rakkaustarinaa mutta kiinnostusta moiseen kylläkin. Sanomattakin selvää on, että en haluaisi päätyä missään vaiheessa pyörittämään kahta naista.. tuntuu vain rajulta tehdä valinta tietämättä vielä juuri mitään millaisia neidit A ja B ovat. Silti Sinkkuelämässä ja muutenkin hollywoodin muissa tekeleissä jengi pyörittelee treffikarusellia ihan ammattilaisin elkein ja tekee valintansa vasta kun kihlat pitäisi antaa.

Voiko ihminen suunnitella, aikatauluttaa ja jopa innolla odottaa treffejä kahden eri ihmisen kanssa ilman, että muilla on oikeutus sanoa tätä siaksi, mulkuksi, helppoheikiksi? Tai vaihtoehtoisesti sellaisiksi jutuiksi, joita kunnon mies ei tietenkään naisesta sano? Pohdin ääneen, koska olen luonteeltani hyvin diskreetti. Kun olen ihastunut tai jopa rakastunut, haluan heti julistaa seurusteluonneani suhteen alkutaipaleella, mutta kun vielä on kyseessä hapuilua tai orastavaa kiinnostusta.. se on minun asiani. No one must know! Mutta nyt hapuillaankin ihan ulottuvuuksissa. Ei ole siis todellakaan kokemuksia mistään haaremin pyörittämisestä tai tästä seuraavista dramaattisista bitchslap-festeistä kun temput paljastuu tms. Jossain kohtaa on kuitenkin oltava joku raja kaiken järjen mukaan, jolloin homma muuttuu ookoosta vähemmän ookooksi. Treffimäärä? Pesäpallovertaukset? Muut virstanpylväät? Mikä määrittelee? 

Vässykkää tässä on vieläpä se, etteivät tilanteet ole edes kehittyneet oikeiksi treffeiksi, vaan juuri nyt on otettava lusikka kauniiseen käteen ja edistettävä asiaa tunnustelusta johonkin selkeästi selkeämpään, lunastettava lupauksia ja ymmärtää antaa kun on annettu jo ymmärtää. Ja juuri nyt tuntuu siltä, että koitan lähteä ajamaan moottoritielle kahdella eri polkupyörällä, ilman kypärää. En osaa ajaa edes yhtä polkupyörää ilman sitä pelkoa, että kumi puhkeaa alta, ja nyt sit vielä tämmöistä paheellisuutta! Jösses. Kauheen  vaikeeta tämä elämä.

suhteet oma-elama rakkaus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.