Deittailukaudellani etsin vimmatusti ihastumista joka veisi jalat alta. Jalkojen eivät menneet alta, mutta järki meni ja useasti. Ihastuneena kaikki näyttää kivalta ja mahdolliselta. Kun vanhoja ihastuksiaan näkee pitkästä aikaa, osaa heitä katsoa hieman neutraalimmasta näkökulmasta. 

Lähes joka kerta olin ihastunut harhakuvaan toisesta. Tutustuessamme annamme mahdollisimman positiivisen kuvan itsestämme ja puuttuvat aukot täytämme juuri niin kuin parhaaksi näämme. Jossain vaiheessa emme jaksa enää näytella roolijamme ja pilvilinnat romahtavat. 

Siivotessani väsyneenä masentuneen ystäväni kotia mietin miten hän oli päästänyt itsensä ja kotinsa siihen kuntoon. Sitten muistin millaista oli itse olla samassa tilanteessa ja yhtäkkiä siivoaminen ei tuntunut enää vastenmieliseltä. Silloin tajusin, että tämä ystävä on muita tärkeämpi. 

Asiat nitoi yhteen Annan juttu rakastumisesta. Olen aivan liikaa painoittanut ihastumista heti ensi metreillä, kun pitäisi uskaltaa nähdä toinen myös huonoimmillaan. Jos tunteet kestävät sen, on suhde paljon kestämpi.