Onko teillä rakkaat lukijat sellaisia tuttuja, joiden näkemisen jälkeen on joko pakko joko juoda viinaa, mennä nukkumaan tai soittaa sille luottokaverille, joka jaksaa kuunnella avautumista? Minulla on. Ei kovin montaa, mutta pari kulkee vuosien jälkeenkin yhä mukana. Näitä kavereita kutsun tuttavallisesti energiasyöpöiksi.

Energiasyöppö voi olla hyvä ystävä, tuttu, työkaveri, pano tai puoliso. Jokainen meistä on joskus energiasyöppö, mutta on myös niitä ihmisiä, joiden koko persoona on yhtä mustaa aukkoa, joka imee kaiken valon ympäriltään. Puhun nyt tällaisista tapauksista.

Energiasyöpön asiat eivät ole koskaan hyvin. Vaikka aurinko paistaa, taivaanrannassa on selvästi vähän pilveä. Tai sitten on liian kova UV-säteily tai on liian kuuma. Energiasyöppö ei ole koskaan terve, vaan aina jotain paikkaa kolottaa, joku asia ahdistaa tai sitten muuten vaan on epämääräisen tyytymätön olo. Jos oma olo sattuukin hetkellisesti olemaan siedettävä, energiasyöppö kyllä löytää siunailun aihetta.  Hänen maailmansa on varsin lohduton, aina joku koittaa hyödyntää tai sitten ihmiset muuten vain tuntuvat olevan kujalla.

Energiasyöppö ei tyydy kaatamaan omaa pahaa oloaan sinun päällesi, vaan koittaa samalla kaivaa omat huolesi ja murheesi pintaan jatkuvallaurkkimisella ja peilaamalla omia ongelmiaan sinun huolenaiheisiisi. Energiasyöppö nostattaa esiin kaiken sen, mikä elämässä vain voi olla pielessä. Tämän kylkiäisinä hän tarjoaa voimattomuuden, lohduttomuuden ja väsymyksen tunnetta, jota vastaan on raskasta räpiköidä, varsinkin kun toinen on heittänyt kokonaan uimasta.

Energiasyöppö voi olla sinänsä ihan hyvä tyyppi. Sellaisen kanssa voi olla kiva istahtaa kuppilassa, käydä kahvilla tai viettää iltapäivä. Energiasyöpöllä voi myös olla ihan oikeita ongelmia, joihin hän etsii ratkaisua ja joita hän koittaa korjata, ja sehän on hyvä juttu se. Liian suurina annoksina energiasyöppö kuitenkin imee mukaansa pohjattomaan valituksen kuiluun. Väsynyt tai eden hiukan surullinen mieli ei jaksa sitä painolastia, mitä sellainen ihminen päälle vyöryttää.

Ystävyyden, kuten myös rakkauden, luonteeseen kuuluu vastavuoroisuus. Mitä saa sellaisesta ystävyydestä, jossa toinen on jatkuvasti ottava ja toinen antava osapuoli? Tässä tapauksessa ottavan osa käy välillä niin raskaaksi, että alkaa väkisinkin miettiä, onko sellaista ystävyyttä järkeä jatkaa eteenpäin.

Kysynkin, miten menetellä tällaisten ihmisen kanssa? Leikatako vuosien langat poikki ja sanoa, että ei, nyt ei vaan jaksa enää. Vai pitäisikö koittaa pitää ystävyys sellaisena, ettei joutuisi kohtaamaan toisen vaatimuksia? Samaan aikaan painaa huoli: entä jos olen se viimeinen ihminen, joka jaksaa kuunnella energiasyöppöä, entä jos toinen jää sen jälkeen yksin? Toisaalta, jos ei jaksa räpiköidä eteenpäin toisen negatiivisuuden alla, saattaa maailmaan syntyä uusi energiasyöppö.