Jos-miehet

Jos-miehet ovat miehiä, joiden kanssa juttu on loppunut syystä tai toisesta aiemmin kuin itse olisi halunnut. Jos-miehet ovat miehiä, joita muistelee vielä vuosienkin päästä. Mietintä alkaa aina muodossa: ”Mitä, jos…”

Jos-miehet muistuttavat fantasiamiehiä siinä mielessä, että heitä ei todennäköisesti tunne kovin hyvin. Juuri se heikko tunteminen antaa vaikutelman, että mies voisi olla helmi ja yksi miljoonasta.

Minulla on ollut useita jos-miehiä elämäni aikana. Kaikkia heitä yhdistää se, että juttu on loppunut paljon nopeammin kuin olisin ollut valmis. Aina olen jäänyt perään itkemään ja miettimään, mitä jos.

Jos-miehet ovat sellaisia, että vaikka he vuosien jälkeen ottavat yhteyttä, olen aina valmis tapaamaan heitä. Mikään aika ei ole liian pitkä, etteikö jos-miestä voisi nähdä. Aina voi ajatella, että ”Mitä jos hän vihdoin on tajunnut, että kuulumme yhteen?”

Ainoa asia, jolla jos-mies muuttuu ei sittenkään -mieheksi on tutustuminen. Kun viettää tarpeeksi aikaa miehen kanssa ja käy tarpeeksi monta keskustelua, voi todeta, ettei hän olekaan unelmien täyttymys. Silloin ymmärtää, että teiden eroamiselle olisi joka tapauksessa ollut syynsä. Jos-mies vain aavisti sen enemmin kuin minä.

Suhteet Rakkaus

Fantasiamies kävi kylässä

Joskus voi olla niin onnekas, että tapaa fantasiamiehensä. Hänet on mahdollista pitää vain pienen hetken ajan. Fantasiamies on sellainen, jota ei tunne tarpeeksi hyvin. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen voi kuvitella olevan lähes millainen tahansa.

Kun ulkonäkö miellyttää, eikä puhu liikaa henkilökohtaisista asioista, on mahdollista muodostaa ihmisestä sellainen kuva, jonka toivoisi vastaavan todellisuutta. Sillä ei ole merkitystä, vastaako se todellisuutta vai ei, sillä fantasiamiehen ei ole tarkoitus koskaan olla osa todellisuutta. Fantasiamies on hetken huvia, unta ja katoavaa illuusiota.

Fantasiamiehen kanssa voi tehdä sängyssä asioita, joita ei ole koskaan tehnyt kenenkään kanssa. Aikaisemmat kokemukset ja traumat voi pyyhkiä pois, eikä mikään pelota, koska fantasiamiehen kanssa mahdollisia ongelmallisia kokemuksia ei ole välttämätöntä puida aamiaispöydässä.

Kahdesti olen kohdannut elämäni aikana miehen, joka on ollut elämässäni vain hyvin pienen hetken. Ilta on ollut kuin suloinen uni, jonka tietää loppuvan, vaikka sitä unta haluaisi elää pitempään. Silloin kun tietää, että tämä hetki on ainoa, jossa voi elää, takertuu siihen aivan eri tavalla.

Fantasiamiehet opettavat nauttimaan elämästä hetki kerrallaan.

Suhteet Rakkaus Seksi