Kuten Marppa edellisen jutun kommenteissa totesi, ihmissuhdekuviot ovat joskus liian pienet. Se saattaa aiheuttaa sen, että samassa kaveriporukassa pyörii nykyisten exiä tai exien nykyisiä. Jos heitä perinteisesti pitäisi vihata, saattaa se olla joissain tilanteissa epämiellyttävän hankalaa.

Joten. Päivän kysymys on se, pitääkö nykyisen exiä tai exien nykyisiä vihata? Ja miksi niitä pitäisi vihata?

Asiaa voi ajatella myös siltä kannalta, että jos teillä on sama miesmaku tai naismaku, niin teillä  voi olla paljon muutakin yhteistä. Itse en halua lähteä tuomitsemaan ketään ihmistä vain sillä perusteella, että hän on joskus ollut saman ihmisen kanssa, jonka kanssa minä olen.

Itseasiassa yhteen parhaista ystävistäni tutustuin siten, että hän oli silloisen poikaystäväni exä. Silloinen poikaystävä on nykyään hyvänpäivän tuttu, ja tämä tyttö puolestaan on ihminen, jonka kanssa jaan suunnilleen jokaisen aivastuksenikin. Ahdistaa ajatus, jos olisin tuominnut hänet aikanaan sen perusteella, että nykyisten exiä pitää vihata.

Entä sitten ne exien nykyiset? Yksi kavereistani alkoi seurustella aikanaan yhden exäni kanssa. Pysyimme yhä hyvinä ystävinä. Kehenkään uuteen naiseen en ole vielä tutustunut sitä kautta, että he olisivat exieni uusia naisystäviä. Tämä saattaa johtua siitä, etten näe exiäni kovin usein.

Joka tapauksessa ihmisten vihaaminen vain periaatteen takia on typerää. Kannattaa tutustua ns. vihamiehiinsä, heistä saattaa tulla rakkaita ystäviä.

Kaikenlaisia parisuhteita ja miehiä koskevia periaatteita on ollut elämän varrella. Kaikki ovat kaatuneet jossain vaiheessa. Yhdestä periaatteesta olen kuitenkin pitänyt kiinni: kaveriin ei sekaannuta. Pidin koko ajatusta täysin absurdina muutenkin. Kuka nyt kiinnostuisi kaveristaan?

Niinpä niin. Ei kai sitten ole olemassa sääntöä ilman poikkeusta?

Lipsahdin kerran. Lipsahdin toisen kerran. Lipsahdin kolmannen. Ja vielä muutaman. Tässä vaiheessa ei enää varmaan voi todeta, että kännissä nyt vähän tulee hölmöiltyä?

Mitä hittoa tämä nyt sitten on? Miksi ihmissuhteiden määrittely ja lokerointi on niin vaikeaa? Miksei siihenkään voi enää luottaa, että ystävät pysyvät ystävinä, eivätkä muuksi muutu?

Mä en tiedä, mitä haluan. Ainakaan en ole kovin onnistunut siinä päätöksessäni, että ei miehiä ennen ensi vuotta.

Päällimmäisenä mielessäni on ajatus: Mä en halua pilata mitään.