Totuus känniviesteistä?

Tiedättehän sen kaikkivoipaisuuden tunteen, kun on juonut riittävästi/liikaa rohkaisevia ja tekee mieli tarttua puhelimeen. Juuri silloin tuntuu, että on keksinyt tarpeeksi nokkelan tekstiviestin tai on keksinyt jutunaiheen, joka on pakko kertoa puhelimessa. Joskus saattaa jopa miettiä, että minäpä laitan tämän viestin nyt, kun en kuitenkaan selvinpäin enää uskalla.

Seuraavana aamuna iskee sitä kaikkivoipaisuuden tunnetta suurempi morkkis. Se viesti tai puhelu tuntuu maailman hirveimmältä asialta. Olen viettänyt kauheimman krapulapäivän ikinä pohtien, miksi ihmeessä päätin lähettää n. klo 5 yöllä Facebookissa viestin eräälle ihastukselleni. Panikoin ja tärisin. Lopulta mitään pahaa ei tapahtunut.

Onko känniviestittely tai kännisoittelu sitten loppujen lopuksi niin paha asia? Jos itse saan känniviestejä tai -puheluja, pidän sitä joko huvittavana tai imartelevana. 

Ei niistä ehkä ole hirveästi hyötyä, mutta ei juuri haittaakaan. Ainakin toiselle tulee selväksi, että on kiinnostunut. Eikä se ole välttämättä negatiivinen asia.

Mikä on teidän pahin tai paras kokemuksenne känniviesteilystä tai kännisoittelusta? Ovatko yölliset puhelut onnistuneet pilaamaan jonkun lupaavan jutun? Vai onko känniviestit puolestaan edesauttaneet jonkin asian etenemistä?