Y-risteys

Kevät ja syksy, vuodenajat jolloin tuntuu eniten tapahtuvan sosiaalisissa piireissä. Keväällä ihmiset heräväät talvihorroksesta ja odottavat jo innolla kesää. Synkkyys ei enää paina silmiä ja ihmiset ympärillä alkavat näyttämään kiinnostavimmilta kuin kuukausi sitten. Kesä meneekin mukavan huolettomasti kuherrellessa. Huolettoman kesän jälkeen tulee syksy. Työt ja koulu alkaa ja on palattava arkeen. Siihen osaan elämää, johon käytämme suurimman osan elämästämme. Arkea voi paeta hetkeksi aika ajoin ja meidän tulisikin tehdä niin pysyäksemme virkeänä, mutta ennemmin tai myöhemmin se tavoittaa meidät.

 

Kuherruskuukausien ja -vuosien jälkeen alamme miettimään mihin olemme matkalla ja kenen kanssa. 

 

Koulussa pariutuneet omaavat paljon yhteistä. Sama koulu, sama ruokala, samat kaverit ja sama päämäärä: valmistuminen ja työelämään siirtyminen. Vaan kaikilta tämä ei käy sormia napsauttamalla. Joku etenee elämässään varmasti kohti työ- ja perhe-elämää ja toiset saattavat jäädä polkemaan paikalleen. Kaverit karkaavat kuka mihinkin suuntaan omille poluilleen. Myös pariskunnat alkavat miettimään onko päämäärä sittenkään sama, kun toinen jämähtänyt paikoilleen toisen halutessa edetä elämässä.

Vaatii paljon rohkeutta uskaltaa myöntää itselleen, että tämä suunta ei ole oikea ja kuviot mietittävä uusiksi. Ei ole helppoa sitoutua elämään, jota ei tunne omakseen. Yhtään helpompaa ei ole jättää tuttua ja turvallista elämää taakseen ja aloittaa alusta. Ja kaikki tuntuu vaikeammalta mitä vanhemmaksi tulemme ja aina meitä vanhemmat sanovat, että nuorempana on helppoa muuttua.

Tänä syksynä monen kaverin parisuhde on alkanut rakoilemaan tai päätynyt eroon. Lähes jokaisessa syynä on ollut yhteisen päämäärän puuttuminen. Tähän mennessä kuljetulla matkalla ei ole painoarvoa, jos tuleva matka ei ole enää yhteinen vaan molemmat tallaavat omia polkuja ja ainoa yhteinen asia on samaan lukkoon käyvä kodinavain.

 

Kuinka monelle tämä kuulosti tutulta?

suhteet rakkaus opiskelu
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.