Yhteisen unen taito

Sinkkuelämän muuttuminen kohti ”jotain muuta” elämää alkaa tiettyjen asioiden oppimisella. Yksi kerta kerran jälkeen hämmentävä asia on toisen vieressä nukkuminen ja varsinkin se eka kerta. Sinkkuna sitä ei juurikaan tee (ellei sille tielle lähde), ja kun minä yleensä en lähde, niin kyllä se vaan piru vie yllättää, miten ERILAISELTA voi aina tuntua nukkua jonkun uuden ihmisen vieressä.

Joskus se ihminen hohkaa ihan uskomatonta lämpöä, ja sen vierellä tuntuu kuin palaisi iho kiinni vasten toisen ihoa. Peitto on kuin sauna, lähelläoleminen on haastavaa ja hankalaa. Muutenkin. Lempi voi roihua liian voimakkaasti ja polttaa meidät molemmat karrelle.

Toinen voi olla myös kylmä kuin jää. Kun tätä vasten painautuu, tuntuu aluksi mukavan viileältä. Toisaalta sitten pitää alkaa rohmuamaan peittoa ja syntyy taistelu, joka vie huomion pois siitä toisesta tyypistä, suojan hamuaminen on tärkeämpää. Hämmentävää kyllä, eräs eksäni oli juuri tällainen jääkalikka. Todellinen kylmäverinen, jonka kylmyys myös ajoi minut pois hänen luotaan. Ironia oli käsinkoskeltavissa, toisaalta en paljoa halunnut koskea, hrr.

Yhden käsivarsi painaa rinnallani 100 kiloa, toisen se on kuin höyhen. Toinen ei osaa olla vieressäni hetken rauhassa, ja pahin merkki kaikkien suhteiden alkuun on se, kun toinen hakeutuu surutta pois viereltäni sängyn toiselle reunalle. Ei kontaktia. Yöllinen ihmisen alitajunta kertoo minulle totuuden ennen kuin sanaakaan on sanottu. Joskus taas minä havahdun pohtimaan sopivuuttani ihmisen kanssa, kun en vain saa unta hänen vierellään. Ahdistaa. Tämä ei ole paikkani. Olen ollut siis molemmissa rooleissa tässä surullisessa draamassa.

Viimeisin toisen, uuden ihmisen vieressä nukuttu yö yllätti minut. Vastoin kaikkia tähänastisia kokemuksiani, pelkäsin jo etukäteen nukkumista todella paljon. Tuntuuko se hyvältä? Millaista se on? Edes seksi ei jännittänyt niin paljon, koska siihen voi aina oppia, mutta nukkumis-ennusteet ovat aina olleet niin fataaleja.

Minua ahdisti hetken, sitten kömmin ihmisen viereen. Ja yhtäkkiä heräsin. Uni oli vienyt ja tuonut minut takaisin. Naps vaan. Minua ei haukottanut koko seuraavana päivänä. Olin löytänyt ensimmäistä kertaa sellaisen matkakumppanin höyhenmaille, että saattoi keskittyä vain olennaiseen.

Toivottavasti tämä tarina unikumppanien eroista ei aivan heti jatkuisi.