Toinen vuosi alkanut – ajatuksia Amsterdamista

Terveisiä Amsterdamista.

Uusi erä soveltavia psykologeja on aloittanut reilu kuukausi sitten, ja yksi heistä tuli ihanasti sanomaan minulle (kiitos, tiedät kuka olet), että tunnisti minut blogista, jota oli lukenut ennen koulutusohjelmaan hakua. Wau. Kiva fiilis tuli, ja samalla kannustus ja kysymys, että missä uudet tekstit. Totta tosiaan huomasin, että edellinen kirjoitukseni on vajaa vuoden takaa. Siispä ajattelin, että koostan tähän kirjoitukseen ajatuksia menneestä ja tulevasta myös – voin olla 33, mutten mikään nostalgikko. Jokin punainen lanka, helpottaa lukemista, niin kerron paljon valokuvien avulla, joita kävin läpi työpuhelimestani tätä varten.

Soveltava psykologia – työstä tykkäämisen asialla

Mulla on semmonen tunne, että soveltava psykologia alkaa löytämään muotoaan, itse asiassa varsin nopeasti. Ollaan tärkeä tuki työelämään, siihen, miten työssä voi voida paremmin. Pohdin itsekin asiaa usein – vietän 80% viikostani töissä (kallis elämä velvoittaa, sinänsä harmi, että opintotahti on super slow tracker). Ollaan opittu Jaana Piia Mäkiniemen luennoilla työntuunauksesta, proaktiivisesta persoonallisuudesta/työprofiilista ja palautumisesta. Kukin voi kysyä itseltään: Miten minä voin töissä? Missä olen hyvä, ja mistä työssäni nautin? Miten palaudun työpäivän aikana? Mitkä asiat työssä innostavat? Mitä asioita muokkaamalla, olisin tyytyväinen työ(elämääni)?. Minulle myyntipäällikkönä työn tuunausta mahdollistaa autonomia ja johdon luottamus – teen Espanjasta etätöitä ensi viikolla, noin esimerkiksi. Työni ei ole sidottu kelloon, eikä oikeastaan edes tiettyyn tekotapaan tai formaattiin, kunhan tulosta tulee – eli saan varattua yritys/organisaatio tapaamisia minimissään yhden päivässä. Mainittakoon, että olen kylmän kaupan nainen – teen yhteyksiä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa meiltä kukaan ei nyt tai hyvään hetkeen ole ollut yhteyksissä. Hunter.

Huomaan aika paljon eri ristiriitoja eläessäni – toisaalta yhtä, toisaalta toista. Mietitään vaikka ihmisten organisoitumista yrityksiksi tai muiksi jotain tavoitetta toteuttaviksi liittymiksi. Usein pienessä yrityksessä on pieni ja kotoisa tunnelma, ja ihmiset tuntevat toisensa ja yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta – on ehkä enemmän toisilleen suht samanlaisia ihmisiä. Organisaatiokoon kasvaessa, lisääntyy erilaisuus, ja etääntyy tietty tuttuus – asioista tulee, ainakin empiirisen kokemukseni mukaan, formaalimpia, ennustettavampia, jotenkin se isompi laiva myös kääntyy hitaammin. Se voi olla rentouttavaakin – jatkuva muutos on ahdistavaa. Toisaalta isossa yrityksessä voi kadota merkitys, ollaan niin etäällä omistajuudesta (monessa yrityksessä on suhteellisen harva joukko edelleen liike-elämässä, joilla on merkittävin päätöksentekovalta ja taloudellisesti huomattavasti kannustavampi asema) – byrokratia ja hallinto, jonka päämäärä on laatu ja ennustettavuus, voi muuttua raskaaksi. Onpa muuten vaikea aihe. En saa ajatuksia tässä kovin hyvin kasaan, koska mietin miten paljon yritysmaailmaan (jossa olen itse ollut), liittyy uskomuksia. Kai sitä voi olla minkäkokoinen yritys tahansa, jossa on minkälaisia asioita tahansa. Jonkin sosiaalipsykologisen mallin taidan muistaa, että se lienee tutkittua että ihmismäärän kasvaessa tapahtuu hajautumista pienempiin ryhmiin ison ryhmän sisällä. Ja ainakin uskotaan, että isoa ryhmää johdetaan hallinnollisemmin ja ei-niin joustavasti. Että hajanaisuutta hallinnoidaan säännöillä, jokin pelkotila siihen kaiken leviämiseen varmaan liittyy. Noh, ideaali, mikä on mun mielestä hyvä lähtökohta kaikkeen vaikka toteutus ei sitä vastaisi, on musta se, että oli ihminen missä vain, on että hän voi hyvin. Sen pulssin tarkastelu pitää olla yrityksen selkeä KPI (key performance indicator). Well being of myself mittaus itselle, ja ryhmän tasolla well being of these people here. Mä uskon, että kaikki siitä eteenpäin onnistuu – tulee tulosta, tulee innovaatiota, tulee onnistumisen iloa ja energiaa – merkitystä elämään, työelämästä. Niin ja niihin ristiriitoihin – toisaalta, pitää olla velvollisuuksia, pärjäämistä, eteenpäin menemistä, ja ihan vaan puhdasta suorittamistakin – asioita tehdään, koska niin on sovittu, ja asioista otetaan henkilökohtainen vastuu. En sano, että edellämainitut poissulkevat toisiaan, mutta kieltämättä niitä pidetään, uskomuksissa vastakkaisina. Paljon on luennolla pohdittu, onko työhyvinvointi yksilön asia – vai ympäristön asia, joka yksilöön vaikuttaa. Tottakai se on molemmat. Molemmilla on vastuu. Yleensäkin näin abstrakteista asioista puhuminen on helposti umpikujaan ajavaa – ehkä näitä pitää aina lähestyä käytännön esimerkkien kannalta. Jos ihminen elää järjestäytymätöntä elämää, ja on myöhässä töistä – voidaan työpaikalla tukea, mutta on yksilön vastuu järjestää elämänsä siten, että arki sujuu. Jos työpaikalla tehdään johtamisjärjestelmä, jossa asetetaan välitavoitteita ja velvoitetaan työntekijää täyttämään erilaisia lomakkeita vuoden aikana – on ainakin mielekästä, että työpaikan edustaja on yhtä valmistautunut jonkin näistä lomakkeen keskusteluun, kuin työntekijäkin.

Noh, klousatakseni, paljon mietin työelämää, ja miten sitä voi tehdä paremmaksi. Elän sitä myös todeksi, sillä olen töissä suuren osan viikosta, mielestäni paikassa, jossa mulla on hyvä olla, jonka ihmisistä pidän (ja tunnenkin), ja jonka työtehtävät on mulle selkeitä, työn kulku ennustettavaa ja työn hallinta hyvää. Omina työn tuunaustavoitteina pidän itsevarmuuden lisäämistä – mä tiedän, että mä voisin tehdä asioita vähemmän anteeksi pyydellen, ja olla rohkeampi ja aloitteellisempi oppimaan tekemään työtäni vieläkin asiantuntevammalla ja johtavammalla tasolla – on se sitten tekoälyn käyttöönottoa (vihaan tietokoneita), selkeämpää kommunikointia (mun on oikeesti hyvä opetella ryhmätyötä entistä syvemmin ja paremmin ja kuuntelevammin) tai flow tilan tavoittelua – sitä tunnetta työn imussa, että ajantaju katoaa, ja asiat ovat todella extremely epic tasolla toteutuessaan – et tapahtuu jotain niin suurta, merkittävää ja hienoa, et se oikeesti tuntuu siistiltä. Alla vielä kuva meidän firman vuosijuhlista jonne sain mukaan ihanaksi aveciksi rakkaan ystäväni Annen, joka muuten juoksee maratonia tätä kirjoittaessani.

Uusi vuosi soveltavia psykologeja on aloittanut reilu kuukausi sitten, ja yksi heistä tuli ihanasti sanomaan minulle (kiitos, tiedät kuka olet :) ), että tunnisti minut blogista, jota oli lukenut ennen koulutusohjelmaan hakua. Wau. Kiva fiilis tuli, ja samalla kannustus ja kysymys, että missä uudet tekstit. Totta tosiaan huomasin, että edellinen kirjoitukseni on vajaa vuoden takaa. Siispä ajattelin, että koostan tähän kirjoitukseen ajatuksia menneestä ja tulevasta myös – voin olla 33, mutten mikään nostalgikko. Jokin punainen lanka, helpottaa lukemista, niin kerron paljon valokuvien avulla, joita kävin läpi työpuhelimestani tätä varten.

Työn vastapaino – opiskelijaelämästä ja vapaista ajatuksista

Meillä oli eilen aika pitkät jatkot – joten otetaan vähän shortimpi ja kuvapainotteisempi katsaus siihen, mitä muuta soveltava psykologia on kuin työelämän pohtimista, arvioimista, kehittämistä ja luomista.

Se on:

• Mielenkiintoisia luentoja koodaamisesta – siinä jos jossain, oppimiskäyrä on alussa kuin auton kori jossa ei ole renkaita. Ja sit pyydetään et aja Ouluun, ja alat työntämään.
• Ajanviettoa ihanassa seurassa – mä oon ollut todella vaikuttunut meidän tyypeistä – tässä esimerkiksi Ellasta ja Alvasta. Niin nopean tehokkuuden supertietokoneita, mutta silti tuntevia, empaattisia, kohtaavia ja iloisia ja elämänenergisiä ihmisiä. Työelämä, tuutte olemaan niin onnekkaita kun nää tyypit valmistuu ja tulee teille töihin
• Näyttäytymistä ja itsestämme kertomista ja ympäristön kuuntelemista siitä, mitä meiltä tarvittaisiin – Tässä esimerkiksi koulutusohjelmamme ihanat Rebekka ja Valtteri – yliopiston sivuilla meistä kertomassa. Taikka ihanat lehtorimme Matilda ja Jaana-Piia kertomassa tutkimusaiheistaan Helsingin Sanomissa. Muutkin ihmisemme, Viljami, Teemu, Kirsi ja Timo, Satu – ansaitsevat kiitoksensa. Meillä kävi työelämäverkostosta myös OP:n henkilöstöjohtaja Hanna-Kaisa Länsisalmi – kertomassa työelämästä ja kohtaamassa opiskelijoitamme.
• Itsestään oppimista ja ihmisenä kasvamista.
• Yhdessä tekemistä ja yhdessä uuden rakentamista – Ohessa kuva Synergian ensimmäisestä hallituksesta.
• Ja ympyrä ikään kuin sulkeutuu – (oikeesti haluan jo pois täältä kahvilasta ja kadulle katsomaan Amsterdamia xD) – uusien vastaanottamista :)
• Peace out :) – Kuvassa paluumatkalta rakkaan ystäväni Dr Sussen kanssa Oulun lääketiedepäiviltä – soveltavana psykologina koen, että moniammatillinen yhteistyö ja verkostoituminen myös kliinisen puolen kanssa, olennaista työssä onnistumisessa.