Helsinki Design Market
Kävin tänään käväisemässä Design Marketissa Kaapelitehtaalla. Kuten arvasin, oli paikka tupaten täynnä ja koska ihmismassat valitettavasti ahdistavat oli visiitti aika pikainen. Paljon hauskaa ja inspiroivaa kyllä löytyi joten hukkareissu ei todellakaan ollut kyseessä. En kuitenkaan tällä kertaa hankkinut mitään uutta, vaikka alennukset olivat Design Marketin kunniaksi suurehkot.
Ihmispaljous sunnuntaina kl 13 aikoihin.
Yritin enimmäkseen bongata valaisimia koska nämä ovat minusta vaikeimmat sisustuksessa. Jäin kuitenkin paljon katselemaan myös grafiikkaa ja huonekaluja. Yksittäiset designtuolit eivät oikein kiinnostaneet mutta Made by Choice huonekalut olivat ihanan selkeitä ja skandinaavisia. Tammi yhdistettynä selkeisiin väreihin oli hauska ja oman maun mukainen.
Made by Choice Lonna-tuoli
Marketilla ei ollut hirveästi silmiin pistäviä valaisimia sinänsä, mutta Designverstas Omanan Simppeli-valaisimet olivat todella söpöjä. Niistä tuli myös ihanan hempeä valo. Nämä ovat vähän sitä tyyliä mitä olen tavallaan miettinyt ruokapöydän valaistukseksi tai eteiseen.
Designverstas Omana – Simppeli-valaisimet
Saana ja Olli – grafiikkaa
On todella kiva nähdä mitä kaikkea ihanaa löytyy Suomesta designtietämillä mutta valitettavasti hinnat ovat kyllä vielä vähän liian kovia omalle kukkarolle kun alkaa katsomaan huonekaluja ja valaisimia. Otin myös Vepsäläisen 2016 luettelon missä näkee hintaluokat koville designklassikoille kuten Vitra. DSW-tuolit jotka näkyvät melkein jokaisessa sisustuslehdessä ovat noin 400€/kpl. Ihana klassikko mutta ajaj kuinka tuo hinta voi sattua. Kuvaston kannessa oli myös ihanat valaisimet – Normann Copenhagenin Amp-riippuvalaisimet. Nämä voisivat olla todella tyylikkäät ruokapöydän yläpuolella.
Vepsäläinen 2016-kuvasto. Normann Copenhagen Amp-riippuvalaisimet.