Keittiöitä ja lisää keittiöitä…
Käytiin sitten Challen kanssa fiilistelemässä keittiötä. Ja kun me käydään fiilistelemässä niin mehän tehdään se kunnolla! Töitten jälkeen lähdettiin Tammistoon mistä voikin löytää kaiken maan ja taivaan välillä, mutta myös keittiöostajan pyhätön. Melkein saman parkkialueen varrelta löytyy 6 eri keittiöliikettä! Koska aikaa oli niukasti jäi Puustelli valitettavasti väliin, mutta muissa liikkeissä käytiin – varsinkin koskemassa materiaaleja ja laatikostoja. Mittojahan meillä vielä ei ollut, vaan Challe saa vielä odotella puolitoista viikkoa ennen kuin saa mittailla uuden keittiön paikkaa uudessa asunnossaan. Tärkeintä oli nyt tunnustella ja fiilistellä millä liikkeellä olisi paras valikoima sekä materiaalit. Itsellähän ei vielä ole uutta asuntoa mitä suunnitella mutta se ei estä tätä arkkitehtia katsomasta jokaista nurkkaa. Eniten olin itse kiinnostunut keittiötasoista ja laatueroista.
Valkoista ja rosteria.
Kokopuutasoja.
Listalla oli siis Kvik, Keittiömaailma, joka koostuu Petra- ja A la carte-keittiöistä, Topi-keittiöistä, Domus ja HTH-keittiö. Loppujen lopuksi olivat erilaisuudet hyvin vähäiset päältä päin katsoen – varsinkin kun olimme vain pikaviisiitillä. Ainoastaan palvelu ja jotkin erikoisratkaisut pystyivät antamaan pientä osviittaa sopivuudesta. Challe saakin varmasti kierrellä pari keittiösuunnittelijaa ennen kuin pystyy sanomaan mitään koko hommasta. Harmittaa että missään liikkeissä ei erikseen esim. ollut esillä pienen keittiön erikoisratkaisut – pieni liesi, tiskikone jne. Olisi hauskaa nähdä miten eri liikkeet suunnittelisivat esim 200cm pitkän keittiön tai pienen keittokomeron.
Itselleni tuli ainakin selväksi matkan aikana että tulevassa keittiössäni ei tulla näkemään laminaattitasoa, jokaolisi jotain muuta kuin valkoista. Vaikkakin laminaatti on kehittynyt vuosien varrella, en voi kestää sitä että kyseessä on feikki kuvio. Rahaa pitää siis säästää kokopuutasoon jota pitää hoitaa mutta voikin sitten esim. hioa kuntoon. Jos jostakin yhtäkkiä löytyisikin enemmänkin rahaa (tai säästettäisiin jostain muusta) hankkisin varmaan komposiittitason, jota sitäkin pystyy ajan mittaan hioa ja jälki on tasalaatuista eikä saumoja löydy.
Spontaanivisiitti tehtiin myös IKEA:an katsomassa valkoimaa ja eilen Gigantin luona joka tarjoaa Epoq-keittiöitä. Täytyy sanoa, että vaikka en odottanut näistä keittiöstä paljoakaan oli valikoima laaja ja mikä parasta – selkeä. IKEA:alla oli hyvin selkeästi kaappikoot sekä materiaalit esillä. Gigantin luettelosta näkee heti mitä eri matskut maksaa ja Challekin on jo hehkuttanut Epoq-suunnitteluohjelmaa joka päivittää hinnan aina kun muuttaa jotain suunnitelmassa. Isot plussat Gigantille siis näiltä insinöörimielisiltä jotka haluavat ensin tarkistaa kaiken itse ennen kuin annetaan muitten suunnitella yhtikäs mitään.
Arkkitehdin vessalukemista.