Loman tarpeessa
Asuntomarkkinat on selvästi hiljentynyt. Ennen olin tottunut että tuli jopa monta asuntoa päivässä sähköpostiini. Nyt on hyvä jos tulee kerran viikossa. Sinänsä ihan hyvä, koska tuntuu että kaikki tarjouskierrokset ja esittelyt on pistänyt pään ihan sekaisin. Stressitaso on hyvinkin korkealla tällä hetkellä. Lomakin alkaa vasta kahden viikon päästä. Olisi ihanaa jos ei tulisi mitään kiinnostavia asuntoja jotta saisi edes hetken olla rauhassa ja saisi uutta puhtia. Agroja voisi sitten purkaa Challen tapetteihin elokuussa.
Yritän vieläkin päästä henkisesti yli Sörkän helmen dumppauksesta. Pahinta on että kun olin niin lähellä saada oikeasti isomman asunnon, ei pienemmät edes vaikuta niin ihanilta enään. Vaikka pienempi olisikin tarpeeksi iso yhdelle henkilölle. Se että olisin oikeasti saanut kunnon kokoisen keittiön olisi ollut unelmien täyttymys – tällä hetkellä minulla on liesi sekä noin 1,2m tasoa josta kaikki on tiskiallasta. Iso, puinen leikkuulauta toimii työtasona. Ei voi muuta nyt kun ottaa rauhallisesti ja nauttia ihanasta säästä. Zen itse niin sanotusti.
Julle