Ylimääräinen käynti neuvolalääkärillä

Edellisellä kerralla neuvolassa käydessämme, he halusivat yhtäkkiä ottaa aktiivisesti osaa Dinon seurantaan ja määräsivät hänelle ylimääräisen neuvolalääkärikäynnin. Ihmettelimme miehen kanssa käynnin tarpeellisuutta ja niin ihmetteli myös neuvolan lääkäri kun hänet tapasimme. 

Tilanne vastaanotolla oli jopa hieman koominen. Tapasimme ensin terveydenhoitajan ja hänen otettua mitat, tuli lääkäri huoneeseen samalla ihmetellen ja ajanvarauspaperia heilutellen, että mitäs hänen nyt pitäisi sitten tehdä, kun käynnin tarkoitukseksi ilman tarkempaa selvennystä oli merkitty vain ”kontrolli”. Hän sanoi saman tien, että neurologiset sairaudet eivät ole hänen alaansa ja varmisti meiltä, että käymmekö TAYSissa hoidon seurannassa. Kun kerroimme asian näin olevan, totesi hän, että jospa hän vaikka heijasteet katsoo, kun tänne olette tulleet. Hän testasi Dinon heijasteet ja tuumasi, että eiköhän tämä kontrolli ollut sitten tässä. Vaikka käynti oli turha, jäi siitä silti hyvä mieli. Lääkäri ei ollut virkaintoinen ja hän ei kysellyt koko sairaskertomusta juurta jaksaen vaan totesi, että kyllä TAYSissa pidetään Dinosta hyvää huolta ja toivotti hyviä meille vointeja. 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Terveys

Välitilinpäätös

Blogin perustamisesta on neljä kuukautta ja ensimmäisestä kohtauksesta on nyt pian viisi kuukautta. Ei voi sanoa kuin, että niin se aika rientää. Tässä vaiheessa on hyvä tehdä pieni välikatsaus menneeseen ja tähän päivään.

Ei ole päivää, kun sairaus ei kävisi mielessäni. Siitä pitävät huolen Dinolle edelleen aamupalalla annettavat kolme lääkettä ja kaksi ravinto- ja vitamiinilisää. Välipalalla kortisoniannos ja iltapuurolla sen lisäksi vielä epilepsialääke. Mietin myös monesti millaista elämä vauvan kanssa olisi ollut ilman kaikkea tätä mitä sairaus toi mukanaan. Valtavaa pelkoa, vainoharhaisuutta, epätoivoa, fyysistä ja henkistä väsymystä, toinen toistaan seuraavia verikokeita ja tutkimuksia teho-osastolla ja sairaalapäivinä. 

Mutta ei se kaikki ole ollut pelkkää negatiivista. Mietin myös olisinko kokenut ilman tätä näin pakahduttavaa rakkautta ja ylitse pursuavaa hellyyttä, jonka osoitan Dinolle jatkuvasti. Entä äärimmäistä kärsivällisyyttä ja myötätuntoa itkevän Dinon lohduttelussa. Liikutusta ja onnea pienistäkin edistysaskeleissa. Suurta kiitollisuutta päivittäisistä hymyistä, jopa niin että naurava ja hassutteleva Dino saa minut lähes aina ilosta kyyneliin. 

En osaa sanoa millaista vauvaelämä olisi ollut, jos lähes puolessa Dinon tähän astisessa elämässä ei olisi ollut infantiilispasmioireyhtymää. Mutta sen tiedän, että nyt osaan antaa arvoa elämän pienille ilonaiheille.

En voi olla kuin onnellinen, että nyt tilanne on näinkin riehakkaan menevä 🙂
Mun molemmat rakkaat <3

//www.youtube.com/embed/A87sMFb_YME?rel=0
Ps. Blogi päivittyy edelleen hieman jälkijunassa ja tämän postauksen jälkeen jatkan taas siitä mihin tarina viimeksi jäi.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Syvällistä