Uskoin neuvolan ja lääkärin vakuuttelut, että väsyneenä vauvat nyt vaan voivat säpsähdellä ja silmät muljahdella, ja työnsin aktiivisesti syrjään huolestuneet ajatukseni. Hautasin myös epilepsiaepäilykseni, sillä olihan lääkäri tehnyt testin ja enkä itsekään löytänyt netistä sopivaa kuvausta epileptisistä oireista.

Tähän väliin Dino sai myös flunssan, tuli kuuman kosteat hellepäivät ja hän lakkasi nukkumasta päiväunia. Jälkikäteen voi vaan ihmetellä, että kuinka hyvin sitä ihmismieli keksiikään syitä miksi asiat ovat niin kuin ne ovat ja työntää alitajunnassa kaihertavan huolen sivuun. Pistin nukkumattomuuden sekä ruokahalun menetyksen kuumuuden ja flunssan piikkiin ja edelleen jatkuvat kohtaukset ja ärtyisyyden flunssasta ja kuumuudesta johtuvan nukkumattomuuden piikkiin. Koko kurjan kuuloinen setti mukavasti selitettynä itselle parhain päin.

Sujuvasti jatkoin itseni aivopesua kunnes tuli sen viikon maanantai, jolloin olimme viimein menossa lastenneurologille. Olimme vaunujen kanssa kävelyllä, kun tuli kestoltaan pisin, useamman minuutin mittainen ja ilkeimmän näköinen kohtaus kuin koskaan aiemmin. Kohtauksen jälkeen itkettiin kumpikin, Dino kohtauksen vuoksi ja minä pelosta. Samana iltana sanoin miehelleni etten voi enää uskoa, että tämä on ihan normaalia.

Seuraavat kaksi päivää tuntui kestävän ikuisuuden kunnes viimein koitti lastenneurologille varattu aika.