Seurantakäynti neurologilla

Kävimme pitkästä aikaa Dinon kanssa neurologin vastaanotolla seurantakäynnillä. Viime kerrasta oli vierähtänyt jo nelisen kuukautta. Seurannat ovat noudattaneet aina samaa kaavaa, jossa käydään hoitajan kanssa läpi tämän hetkinen tilanne: sairastelut, syömiset, nukkumiset ja kohtaustilanne. Ja Dino myös mitataan ja punnitaan. Tämän jälkeen tapaamme lääkärin.

Tällä kertaa kaava poikkesi aiemmasta ja menimme Dinon kanssa ensin fysioterapeutin luokse. Fysioterapeutti havainnoi Dinon taidot ja osaamisen leikin avulla. Hetken kuluttua tätä leikkimistä tuli katsomaan myös aiemmin tapaamamme kaksi hoitajaa, lääkäri ja kaksi lääkäriopiskelijaa. Dinolle tuli yleisöpaljoudesta ramppikuume eikä hän näyttänyt uusinta taitoaan, ilman tukea seisomaan nousua. Muu osaaminen tuki niin hyvin sitä, että se hänen uskottiin osaavan sen vaikka todisteena oli vain meidän vanhempien vakuuttelu taidosta.

Lääkäri tutki Dinon ja oli tyytyväinen Dinon kehitykseen. Hänellä oli myös vakaa luottamus, että Dino pääsee kortisonilääkituksestä eroon kesän aikana vaikka Dinon oman kortisonituotannon arvot ovat heitelleetkin talven aikana ylös ja alas.

Itse toivon todella sitä samaa. Kortisonilääkitys kun aiheuttaa ikävän kierteen. Se alentaa vastustuskykyä, joka taas aiheuttaa sen, että kaikki infektiotaudit kuten flunssat tarttuu melkein jo pelkästä ajatuksesta. Sairastuminen taas heikentää Dinon omaa kortisonintuotantoa, jonka taas pitäisi toimia, jotta lääkityksestä pääsisi eroon. Ehkä tosiaan sitten kesällä arvot on jo kunnossa, kun flunssaa ei ole niin kovasti liikkeellä. 

suhteet ystavat-ja-perhe terveys lapset
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *