Tulevaisuuden suunnitelmia

Syksyyn on vielä pitkä aika mutta päätin silti jokin aika sitten tutkia netin kautta löytyykö lähialueeltamme perhepäivähoitajia ja mahdollisesti vapaita hoitopaikkoja.

Yllätys oli iloinen, kun kävi ilmi, että kivenheiton päässä kotoamme on perhepäivähoitaja, jolla oli myös ilmoitus yhdestä vapaasta paikasta. Soitin samantien hoitajalle mutta pettymyksekseni ilmoitettu paikka oli jo ehditty varata. Pettymystä kesti vain hetken, sillä kertoessani hoitotarpeen olevan vasta syksyllä, olisi silloin vapautumassa jälleen paikka. En voinut uskoa hyvää onneani!

Sovimme perhepäivähoitajan kanssa, että menemme koko perhe tutustumaan paikkaan ja voimme sen jälkeen tehdä päätöksen varaammeko paikan Dinolle. Tutustumiskäynti järjestyi pian puhelun jälkeen. Heti ensivaikutelma hoitajasta oli erittäin positiivinen. En ollut puhelimessa kertonut Dinon epilepsiataustasta ja siitä aiheutuneesta kehitysviiveestä. Halusin, että perhepäivähoitaja näkee Dinon, kun kerron asiasta, sillä tarinan kuuleminen näkemättä ilman tarinan päähenkilöä, eli Dinoa, voisi johtaa harhaan. En halunnut luoda mitään ennakkoajatuksia, joita sairaus olisi voinut aiheuttaa, sillä Dino on kuitenkin aivan normaali pieni poika.

Onneksemme Dinon tausta ei säikäyttänyt perhepäivähoitajaa ja kun olimme vielä kaikki yhtä mieltä, että tämä olisi juuri hyvä paikka Dinolle, niin varasimme hoitopaikan.

suhteet ystavat-ja-perhe terveys lapset
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *