Eväät hyvään päivään

P5202539.jpg

Pelkäsin jotenkin ihan hirveesti miten selviän tästä elämänrytmin muutoksesta kun vuoden lusmuilun jälkeen palasin töihin. Näin melkein kolmen viikon jälkeen voin sanoa että aika hienosti!

Hra jalkapalloilija saattaisi tässä kohtaa nostaa esiin mun kykenemättömyyden mihinkään järkevään toimintaan kun rojahdan töistä jumpan kautta kotiin ja sohvalle. Tai sen, että oon tainnu käyttää Eliaksen ulkona ehkä -3 kertaa tän kolmen viikon aikana. Tai rupeis kehuskelemaan muuten vaan sen hulppeista koti-isätaidoista. On ruoka valmiina pöydällä kun tulee ja joskus se on siivonnutkin. Aika monestikin. 

Mutta hei, oon kuitenkin joka aamu herännyt ja lähtenyt töihin. Ja tullut vielä elävänä kotiinkin. Ihan hyvin musta sekin!

Mistä oon kaikista ylpein on se, etten oo valittanut melkein kertaakaan. Tai no, oon mutta en ihan hirveesti. Ei siksi etteikö ois ollut syitä (koska aina voi keksiä loistavan syyn valittaa), vaan siksi että ihan tietoisesti oon päättänyt valittaa vähemmän ja olla sen sijaan vaikkapa kiitollinen. Koska tiesitkö että se on maailman helpoin ja halvin tapa olla onnellinen, iloinen ja muutenkin vaan hyvä ihminen. Jos ei muille niin ainakin itselleen. Koita vaikka. Se on meinaan semmonen juttu, että kiitollinen ihminen on onnellinen ihan vähästä. Mutta kiittämätön ei tuu onnelliseksi sitten millään. Vaikka sillä ois siihen tuhat ja yksi hyvää syytä. 

Tämä viisauden jyvänen ei toki tarkoita sitä, etteikö elämästä kannattaisi tehdä itselleen mahdollisimman kivaa ja mukavaa. Hyväksi havaittu keino on esimerkiksi siivoaminen. Vaikka se on joskus vähän tylsää ja inhottavaa, harvoin siitä ainakaan paha mieli tulee. Toinen loistava kurjan olon ja ruuduntuijotuspäänsäryn estokeino on hyvät eväsvarastot töissä. Mulla on meinaan siellä ihan koko ajan nälkä. Kuka ois uskonut että hiirenliikuttelu ja istuminen kuluttaa vähintään 700 kcal tunnissa. Jännä juttu. 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Työ