Thank you, sorry, please
Aikoinaan olin vaihtarina Australiassa ja siellä yhdessä pienessä kirkossa meitä opetettiin muun muassa rukoilemaan nätisti. Monesta jutusta olen nykyään vähän eri mieltä kuin silloin, mutta tämä silloin oppimani hyvän rukouksen kaava pätee kyllä vieläkin. Oikeastaan koko elämään.
Thank you, sorry, please.
Iltarukouksessa, niin kuin ihan missä tahansa ajatuksessa, on hyvä aloittaa miettimällä mistä kaikesta on kiitollinen. Niitä juttuja on hyvä kerätä iso kasa ja oikeastaan ihan mistä tahansa saa olla kiitollinen. Ihmisistä, ruuasta, sanoista tai vaikka äänistä. Sitten kannattaa pysähtyä miettimään mitä tai keneltä haluaisi pyytää anteeksi. Ne voi olla isoja tai pieniä juttuja. Anteeksi kun tiuskin, anteeksi kun en edes yrittänyt ymmärtää. Ja itseltäänkin voi pyytää anteeksi. Anteeksi etten hymyillyt kun näin sinut tänään.
Ja vasta ihan viimeisenä voi pyytää jotain. Isoa tai pientä. Mutta vaan yhtä asiaa.
Nykyään rukoilen ehkä enemmän itselleni ja itsekseni, mutta silti tykkään usein iltaisin miettiä mitä kaikkea kuluneessa päivässä oikein olikaan. Ja thank you, sorry, please, TSP, on siihen hyvä pieni kikka.
Iltaisin pakotan välillä herra jalkapalloilijankin sanomaan kolme asiaa mikä päivässä oli kivaa tai mistä se haluaa kiittää. Vaikkei kukaan voi olla kiitollinen vääristä asioista niin se joskus ihan vähän on. Sen jutut on nimittäin aika usein jotain tyyliin ”kiva kun et ollut äkänen”, ”kiva kun et heti valittanut kun oli tiskit tiskaamatta” tai jotain muuta mistä kuitenkin ihan päivän viime metreillä saadaan riita aikaseksi.
Ei vaan. Usein me kiitetään molemmat ihan tavallisista jutuista, kuten vaikkapa Eliaksen hienoista frisbee-kopeista. Ja sitten laitetaan silmät kiinni ja nähdään kivoja unia kivoista asioista.
Tänään olen kiitollinen…
siitä kun saa tulla kotiin ja istua sohvalle, eikä ole pakko heti lähteä Eliaksen kanssa ulos
siitä kun sain aamulla lukea ihan koko lehden yksin järjestyksessä ilman että kukaan varasti osia välistä
siitä että makuuhuoneen peilikaapin rämä ovi toimii taas
siitä että heräsin aamulla kahta minuuttia ennen kellonsoittoa
siitä että töissä oli mukavaa ja siellä oli uutta teetä, mikä oli ihan hyvää ja kivan väristä
siitä että pyörä mahtui pyöräkellariin ilman suurempaa tetris-virittelyä
siitä ettei tarvi nousta enää sängystä nostamaan suklaapatukkaa korkeammalle pois sohvapöydältä ettei Elias yöllä yletä siihen
siitä että kahden yön päästä mun lempipojat on taas kotona.
(Tähän perään tulisi siis anteeksi- ja toivottavasti -osuudet. Mutta ne on oikeastaan ihan hölynpölyä. Kun on tarpeeksi kiitollinen, voi aika äkkiä huomata ettei edes halua pyytää enää mitään. Kun kaikki on jo tässä.)