Kun sunnuntaista tuli surullisia

Jos jotain, niin ikävää minä vihaan. Vihaan sitä kun perjantaina jo vähän pelkää, että sunnuntai tulee taas liian nopeasti. 

Vaikka kuinka yrittää nauttia ihan tavallisestakin arjesta, usein tuntuu siltä kun eläisi jonkun toisen elämää ne viikot kun on yksin ja käy vaan töissä ihmettelemässä miten siellä näyttääkin joka ikinen päivä ihan samalle. 

Tosin kyllähän minä sen tiedän, ettei se ikävä ole missään muualla kuin minun päässä ja ihan itse keksimää. Ja oikeastaan aikaa voimia vievää ja turhaakin. Mutta kun ne on vaan niin tärkeitä. Ja aina ne lähtee. Elias pieni retkeläinen ja herra jalkapalloilija takkutukassaan.