Peittovuorten alla sen muistin

Usein kun mietin onnea, mietin kaikkea hienoa ajattelusta, rakkaudesta ja kauniista asioista. Mutta silti, vaikka perhe ja semmoiset on minulle maailman tärkeimpiä, haluan elämässäni olla ehkä eniten kiitollinen siitä että saan olla terve. Viime viikolla en nimittäin ollut. Makasin jossain tajunnan rajamailla yksin peiton alla koko viikon. Isovarpaan päästä takaraivoon asti koko kroppaan sattui niin, ettei voinut kuin itkeä. Tai olisin itkenyt jos olisin jaksanut. Semmoisessa tilassa sitä tulee ikävä kaikenlaista. Äitiä, Raumalla ollutta jalkapalloilijaa, nallea ja kesää.

Ja nyt kaikki onkin yhtäkkiä ihan helppoa. Naps vaan pari antibiioottia minut paransi, ja tässä sitä ollaan. Tolpillaan ja terveenä. Kiitos lääkäri, kiitos äiti. 

Äitit on semmosia että ne tuo jääkaapin täyteen jaffaa, kukkia ja kakkua, kun aikuinen tyttö on kipeenä. Ihania.