¡Fiesta time! – myös mahavammaisille
Kaikenlaista tässä on pitänyt turinoida naamasta ja muista jutuista, mutta nyt mennään tortilloilla. Kirjotusintoa hidastaa myös se, että kameran muistikortti on kolmatta viikkoa kiinni työkoneessa. Onneksi Nokia osaa nä kamerahommat. Not.
Oon viimeaikoina, varsinkin herra jalkapalloilijan Raumalle muuton jälkeen, opinnut rakastamaan kaikkia joka viikko toistuvia rutiineja. Maanantaiaamun avokadoleipiä, Radio Helsingin aamuseiskan uutisia ja torstai-illan telkkariohjelmia. Ehkä eniten perjantai-illan fiestoja.
Fiestalla syödään melkein joka ikinen viikko samana päivänä samaan aikaan tortilloja samoilla täytteillä. Niin tylsää ja niin turvallista. Avokadomössöä, paprikasipulihässäkkää, papu-jauheliha-salsa-juttua ja sekalaisia kasviksia. Ja paljon koritanteria.
Yleensä syödään kaupan tacoja, mutta tänään jaksoin väsätä tortilla-lettusia ihan itse. Kukkakaalista meinaan. En enää muista oonko jo jakanu ohjeen täälläkin, mutta tässä se on taas.
– isohko kukkakaali (min. 700g)
– kaksi kananmunaa
– suolaa
Siinä se.
1. Sekoita kukkakaali pieneksi blenderissä, kuumenna mikrossa niin että vesi alkaa irtoamaan. Purista esim. tiheän siivilän läpi mahdollisimman paljon nesteestä pois.
2. Kun kukkakaali on mahdollisimman kuivaa ja murumaista, lisää munat ja suola.
3. Levitä massasta pellille ohuita lettusia ja paista 225 C kunnes lettuset ovat kypsän näköisiä (n. 8-10 min).
4. Paista lettuset vielä pannulla reunoista rapeiksi.
Semmoinen fiesta. Muy bien!