Ihan huomaamatta vaihtui vuosi

reissu1.jpg

Niin siinä vaan kuulkaa kävi, että se helvetillinen pöpö iski minuunkin. Vuoden vaihtuessa raketit paukkui ja minä koitin kaikin ruumiini voimin pitää päätä  pystyssä oksentaessa sitä kamalaa tautia pois. Eilen tauti siirtyi kuumevaiheeseen, joten vuoden ensimmäisestä päivästä ei ole juurikaan muistikuvia. Paitsi pari jaksoa New Girliä ja Aguadillasta haettu vuokra-auto. Tämän päivän surffaukset piti siirtää vielä huomiselle, mutta muuten olo alkaa olla jo suhteellisen ihmismäinen. 

Mutta onpahan taas sairastettu vuoden tarpeiksi! Tänään ajattelin parkkeerata itseni rannalle kera kirjan ja kuunnella aaltojen loisketta ja tuulessa heiluvia palmuja. Ihan hyvä tapa tervehtiä uutta vuotta. 

Kulttuuri Matkat