It’s not you, it’s me

Välillä se rupee ihan hurjasti ahdistamaan. Että muut tietää mun ajatuksista niin paljon. Kirjottamalla tänne mun pieniä ja salaisia juttuja, annan muille tilaisuuden kuulla minun pään sisältä jotain tosi, tosi henkilökohtasia juttuja. Ilman että mä tiedän niiden päänsisäisestä maailmasta mitään.

Eikä mua oikeestaan ne tuntemattomat ihmiset haittaa, koska eihän ne edes tiedä kuka minä olen. Mutta kaikki te tutut.

Eilen istuin metrossa ja mietin, että en ehkä halua enää jakaa teidän kanssa yhtään mitään. Siksi oon ollut viimeaikoina niin kovin hiljaa. Ihan vaan siitä syystä, että oon halunnut pistää verhot ikkunoiden eteen ja ovet säppiin. Sytyttää kynttilät palamaan ja olla hiljaa yksin. Ettei kukaan näe musta yhtään enempää kuin minäkään niistä.

Kunnes mietin rakkautta.

Sitä että rakastamisessa ei ole kyse reiluudesta, tasan jakamisesta tai vastavuoroisuudesta. Jos mä nyt teen sulle aamupalaa ja annan pusun poskelle, sinäkin teet niin minulle. Jos minä nyt sammutan valot niin sä sammutat sitten huomenna. Minä voin tämän kerran niellä kiukkuni ja pyytää anteeksi, ens kerralla on sitten sun vuoro. Ei. Ei se niin mene. Yksi viisaista tädeistäni sanoi kerran, että rakkaudessa ne laskutoimitukset ei koskaan mene tasan. Ei vaikka kuinka sopisit, puhuisit, laskisit ja muistaisit. Vaikka kuinka rakastaisit.

Siksi ehkä kannattaisi vaan päästää irti. Rakastaa rohkeasti ja paljon jos siltä tuntuu. Tehdä asioita siksi, että haluaa tehdä asioita mitkä tekee onnelliseksi juuri nyt. Ei siksi että jos teen sitä ja tätä, saan sen ja tuon. Siinä metrossa istuessa katsoin ulos ja ymmärsin. Haluan rakastaa, kirjoittaa ja nauraa siksi että se on kivaa. Siksi että silloin minä olen onnellinen.

Jos toisen ihmisen rakastaminen johtaa siihen, että minuakin rakastetaan, niin hienoa. Jos minun pään avaaminen tänne saa jonkun joskus jakamaan itsestään minulle jotain pientä ja salaista, niin mahtavaa. Mutta en minä vain sen takia halua tehdä mitään, että saisin jostain tai joltain jotain. Vaan siksi että olen onnellinen.

Onnellisimmillani olen silloin kun saan kirjoittaa. Huolimatta siitä saanko ikinä tietää teistä samanlaisia asioita kuin te minusta. Ja silloin kun hengitän syvään, lasken kymmeneen ja pyydän anteeksi. Vaikket sinä tekisikään koskaan samaa minulle. Silloin kun leivon pojille töihin. Vaikkei ne osaakaan leipoa mitään minulle. Tai silloin kun sanon kiitos sille ihmiselle, joka ei ole edes kiitostaan ansainnut. Silloin minun on kuitenkin hyvä olla.