Kerran elämässä hiihtokisoissa ja gluteeniton pizza
Hiihtokilpailut voi olla viimesiä paikkoja, mistä sitä kuvittelee löytävänsä ittensä vapaana lauantaipäivänä. Mutta niin siellä vaan nökötettiin 95 asteen pakkasessa tumput suorina. Mitään ei tajuttu, mutta lujaa ne meni! Kai… sitäkin on vaikea arvioida kun ei ite oo pahemmin tullut hiihdeltyä.
Oli kyllä amatöörin virhe lähteä reissuun ilman a) minttukaakaota b) lähtölistaa ja c)istuinalustaa (jonka päällä pro-hiihtofanit siis seisoi, ei istunut). Ens kerralla (jos jostain käsittämättömästä syystä vielä suostun joskus lähtemään talvella ulos), otetaan siis mukaan kolmen litran termari ja parkkeerataan ittemme ladunvarteen huutelemaan törkeyksiä kuola poskella sukiville hiihtelijöille. Siellä matkan varrella ne parhaat kannattajat kuulemma on.
Jotenkin toi pakkasessa palloilu otti sen verran koville, että illalla oli sellanen olo kun ois itekin hiihtänyt nelisenkymmentä kilometriä. Ihme kyllä, olin yön aikana sulanut syväjäästä ja tänään sai kompensoida sali- ja ulkoilmarasitusta pizzalla. Ja tietty nyt jo lähes asiantuntijoina katottiin myös aamupäivän parisprintit lämpimästi kotisohvalta.
Ei laisinkaan huono viikonloppu.
Tässä vielä takuuvarma ohje gluteenittomaan pizzapohjaan:
3 dl vettä
1/2 pussia kuivahiivaa
n. 5 dl tattarijauhoja (tai puolet ja puolet esim. kaurajauhoja)
suolaa
ripaus sokeria
1 tl psylliumia
2 rkl öljyä
1. Sekoita lämmin vesi ja psyllium. Anna turvota hetkinen
2. Lisää kuivat aineet, joihin hiiva on sekoitettu ja sekoita aineet esim. haarukalla.
3. Anna kohota täytteiden pilkkomisen ajan (me laitettiin pekonia, halloumia, tomaattia ja sipulia) ja lämmitä uunipelti uunissa kuumaksi.
4. Levitä puolet taikinasta (tästä määrästä tulee kaksi pizzaa) leivinpaperin päälle öljytyin käsin. Voit auttaa ripottelemalle taikinan päälle jauhoja, sillä taikina on paljon tavallista pizzapohjaa löysempää. Älä vaan yritä turhaan kaulia taikina, se ei onnistu. Tämä on pizzanteon rasittavin osuus, mutta hiljaa hyvä tulee ja mitä ohuemmaksi pohjan saat, sen parempi.
5. Levitä maustettu tomaattimurska ja täytteet pohjan päälle. Nosta koko komeus varovasti kuumalle pellille.
6. Paista niin kuumalla kuin uunin saa (meillä 250C), kunnes pizza on nätti. N. 15 min siis.
7. Heitä päälle vielä basilikaa tai rucolaa. Nam nam.