Mitä jos ihan vaan olisit ja antaisit olla?

Ostettiin auto. Se on ainoa tärkeä asia mitä oon viime aikoina puuhaillut. Muuten oon ihan tietoisesti koittanut vaan hörhöillä ja harhailla. Olla ottamatta osaa kovinkaan painaviin keskusteluihin, muuten kuin toteamalla jaa.

Silloin kun pitäisi keksiä jotain tosi isoa, mulla on usein taipumus jäädä junnaamaan niiden isojen asioiden äärellä. Pyörittelemään ja pohtimaan. Se on ehkä mun lempiajanvietettä. Ongelma on siinä, että vielä ikinä en oo keksinyt mitään tärkeetä tai hyvää pohtimalla, vatvomalla tai valittamalla. Ja loppujenlopuksi vatvovat ja vääntelevät ihmiset on vähän turhan painavaa seuraa. Varsinkin itselleen.

Siksi olen kovasti koittanut ajatella toisin. Tai en edes toisin, vaan enemmän pieniä hassuja juttuja. Vähän niin kuin terveellinen syöminen on helpompaa kun syö vaan kauheat kasat appelsiinia, porkkanaa ja pähkinöitä. Ei siinä kauheasti ole enää mars-patukoille tilaa. Eli jos oikein kovasti ajattelee koiranpentuja, mökkirantaa ja minttusuklaata, on aivot jo niin ruuhkaiset ettei ne ehdi ajattelemaan mitään koulutusta. Tai palkkaa. Tai asuntolainaa ja asumiskuluja. Tai jotain työntekoa. Hah. Siksi helpoin tapa ajatella toisin, on ajatella jotain muuta. Mun lempiasia ajatella tällä viikolla on ollut porkkanamuffinssit ja Eliaksen kiiltävä turkki. Niitä ajattelen silloin kun tuntuu sille, että haluaisin valittaa itselleni väärästä työpaikasta tai järjettömistä asumiskuluista. Tai maksamattomasta opintolainasta ja ärsyttävistä ihmisistä.

Oikeastihan olen vielä ihan yhtä hukassa kuin pari viikkoa sitten. Mutta toisaalta, eiköhän me olla vähän kaikki. Ja se on parasta – juuri sitä tavallista elämää mistä usein kuulee puhuttavan.