Vähän jännittää. Taas on se aika kun meikäläinen pistää pillit pussiin ja siirtää kotinsa uuteen paikkaan.  Tällä kertaa en tosin tavoistani poiketen osaa olla asiasta kovinkaan surullinen. Koska ainoa syy muuttoon on se että hra jalkapalloilija saavuttisuuren suuren haaveensa ja lähti syksyllä opiskelemaan kauas Raumalle asti. 

Samalla meidän ensimmäinen yhteinen koti oli meidän yhteinen vain ihan pienen hetken ja minun kodiksi siitä tuli auttamatta liian iso ja kallis. Siksi pakkaan taas maallisen omaisuuteni pahvilaatikoihin ja jätesäkkeihin ja muutanekaa kertaa moneen moneen vuoteen yksin omaan kotiin. Tai vuokrakotiin mutta kuitenkin. En ole myöskään aikoihin asunut niin kaukana keskustasta tai muusta ihmisvilinästä, mutta oikeestaan sekin on aika kivaa. Varsinkin Eliaksesta. Meillä on oma pieni pihakin. Siihen pistän talvella ulkotulen ja istun joku ilta sen valossa juomassa glögiä. Aamun hesarinkin saan kunnon omakotitaloasukkaan tavoin hakea kadunvarresta postilaatikosta. Aika jännää. Sitä odotellessa heitän surutta kaiken vanhan ja turhan pois tai kiertoon. Kaiken sen mihin en oo sitten viime muuton edes koskenut. Voin kertoa että sitä on paljon.