Jos vaikka pari tomaattia

Meillä on kotona käynnissä eräänlainen tosielämän haaste. Tarkoituksena on, että pystyisimme tulevan kesän aikana kasvattamaan mahdollisimman suuren osan ruuastamme itse – tietysti niin, että sitä ruokaa jäisi ainakin jonkin verran talveksikin (taustaksi: saimme traumat jouluähkystä ja siitä, miten paljon ruokaa heitämme menemään). Piha ei ole mitenkään jättimäinen, mutta kyllä siihen pari pientä kasvimaata vielä mahtuu.

Olisi pitänyt arvata, että homma lähtee kuitenkin vähän lapasesta. En ihan tiennyt, mikä itävyysprosentti esimerkiksi tomaateilla on. Ja voi toki olla, ettei näistä saa minkäänlaista satoa.

wp_20140415_00320140415213457.jpg

(Myönnetään, tuossa on myös yksi pinaatti ja pari mansikkaa, mutta ne kaikki eivät mahtuneet kuvaan!)

Oli miten oli, on varmaan 40 tomaatintainta. Ja valehtelematta noin sata minikokoista purjoa. Ja puolet talvella ostetuista siemenistä vielä kylvämättä. Taidan tietää, mitä meillä syödään kesällä. Ja syksyllä. Ja mitä annetaan joululahjoiksi.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Vastuullisuus

Kasvihuonekuume

Okei, en olisi ikinä ajatellut, että kasvihuoneen hankkimisesta voi saada itselleen pakkomielteen. Syitä on kaksi:

A) Meidän pihalle ei oikeastaan mahdu kasvihuonetta. Tai mahtuu, jos sen laittaa keskelle pihaa, eikä pihalla mahdu enää kävelemään.
B) En ole koskaan pitänyt kasvihuoneita kovin kauniina tai tarpeellisina. Paitsi sellaisia englantilaisia viktoriaanisen mallisia, jotka eivät todellakaan mahdu meidän pihalle. 

Sitten löysin (= minulle esiteltiin) nämä Kivikankaan kasvihuoneet. Suurin osa niistä ei ole viktoriaanista nähnytkään, mutta tuollainen seinälle mahtuva malli, Juliana Royal, sopisi kieltämättä tuohon seinustalle aika täydellisesti. 

Kasvihuonekuumetta ei yhtään auttanut yhtään se, että työpaikan kirjastossa kävelin melkein näitä kirjoja päin. Varsinkin tuo alempi paljastui aika ässäksi. Kuume tosin nousi.

wp_20140413_00120140414173439.jpg

Sinne voisi laittaa vaikka tomaatteja. Tai eksoottisten yrttien viljelmän. Tai viiniköynnöksen. Tai ne kaikki.

Hyvinvointi Sisustus Hyvä olo Mieli