Mä en voi syödä tätä
Meillä on syöty melko ennakkoluulottomasti oikeastaan mitä vain, ja olen ollut melkoisen ylpeä, että risteilylaivan seisovassa pöydässä kolmevuotias on maistellut mielellään kaikkea mahdollista aikuisten linjastolta. Nakit ja ranskalaiset ovat näytelleet lautasella vain sivuosaa.
Sitten kolmevuotias äkkäsi, että äidin lautasella ei ole koskaan lihaa. En ole mielestäni korostanut asiaa millään lailla, mutta tulkinta on nähtävästi ollut helppo tehdä. Viime viikonloppuna tarjolla olisi ollut valkosipulikermaperunoita ja niitä paljon puhuttuja nakkeja.
”Kiitos isi, mutta me äidin kanssa ei syödä lihaa. Nakit on tehty possusta, ja minä en syö possuja, koska ne ovat söpöjä ja kivoja eläimiä. En halua että ne kuolee.”
Paha käydä kiistämään, varsinkin, kun tietää, miten ne possut yleensä elävät ja kuolevat. Tiedän, että tutkimusten mukaan lapsi kasvaa mainiosta myös tasapainoisella ja oikein koostetulla kasvisruokavaliolla, varsinkin, jos ruokavalio sisältää munia ja maitotuotteita. Pitäisi varmaan päivittää myös omat ajattelutavat tälle vuosituhannelle, mutta aika kiperän pähkinän lapsi heitti. Missä menee raja, paljonko päiväkoti-ikäinen saa määrätä syömisestään? Miksi ruokaa täytyy syödä, jos se on pahaa, mutta sitä ei tarvitse syödä, jos ei halua syödä söpöä possua?
Ja vimeisenä: voi apua, mitäköhän meillä pohditaan ruokapöydässä muutaman vuoden kuluttua?
Toim. huom. kuva ei liity juttuun. Tai ehkä liittyy.
